sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Hymyn voima on voittamaton – Mindfulness oman itsensä etsinnän työkaluna

”Ideat ovat kuin kaloja. Jos tahtoo saada pieniä kaloja, voi pysytellä matalassa vedessä. Mutta jos tahtoo saada isoja kaloja, pitää mennä syvemmälle. Oikein syvällä kalat ovat voimakkaampia ja puhtaampia. Ne ovat valtavia ja hyvin kauniita.” -David Lynch

Matkani kevään 2016 Mindfulness –kurssin parissa vaikutti elämääni. Tietoisen läsnäolon avulla minä pystyn sukeltamaan syvemmälle pyydystämään isoja kaloja. Jotta voin kertoa mitä muuttui ja miten, minun täytyy kertoa ensin missä elämäntilanteessa olin viime talvena.

Jokaiselle meistä todennäköisesti tulee elämässä hetkiä, kun ei enää vain jaksa. Kyseinen tunne hiipi mieleeni pikkuhiljaa noin vuosi sitten. Aamuisin en jaksanut nousta sängystä ylös, uuden päivän aloittaminen ei tuntunut enää mahdollisuudelta, se pelotti ja sen ajatteleminenkin sai oloni tuntumaan väsyneeltä. En ehtinyt tehdä ruokaa, en ehtinyt siivoamaan ja mikä pahinta en ehtinyt olla yhteydessä ystäviini. Aloitin työni heti kun heräsin: ”Jotain jäi eilen tekemättä, mikä pitääkin tehdä tänään ennen kuin menen töihin”. Tai sitten aloin ajatella mitä teen, kun pääsen töihin. Menin suihkuun ja koitin huuhdella väsymyksen pois. Peilistä katsova hahmo oli vanhentunut kahdessa vuodessa 10 vuotta. Työ, jota olin 2 vuotta intohimoisesti rakastanut, muuttui todella ahdistavaksi ja raskaaksi. Töihin lähtiessäni en tuntenut enää iloa vaan toivottomuutta. Menin töihin suoriutumaan tai ehkä tarkemmin sanottuna selviytymään. Kun pääsin töihin, niin halusin sieltä vain mahdollisimman nopeasti pois. Vedin kasvoilleni naamion, jonka tarkoitus oli peittää se ilme, mikä kertoi oikean tunnetilani. Jopa minulle ennen niin luontainen hymyily sattui. Enhän minä voinut näyttää olevani heikko, jos yritän opettaa asiakkaitani olemaan vahvoja?


Kotiin päästyäni työhön liittyvät asiat vaivasivat minua yötä myöden. Koitin paeta tilannetta keksimällä vielä sillä vähäisellä vapaa-ajalla koko ajan jotain tekemistä. Liikuin tekemisestä tekemiseen. Unohdin sanoa ei. Olin siis ajautunut pisteeseen, jossa olin vain yksinkertaisesti tehnyt ihan liikaa töitä ihan liian pitkään. Minua ei kukaan pakottanut tekemään enemmän töitä, koska päätän itse työajoistani. Kyse oli siis vain siitä, että olin niin järjettömän tunnollinen ja kunnianhimoinen omaa työtäni kohtaan, etten voinut hellittää missään vaiheessa.

En aluksi tuntenut, että olisin tehnyt paljon töitä. Työni oli niin kivaa, että tein sitä mielellään vähän enemmän. Halusin olla koko ajan jotain enemmän, tietää enemmän, osata enemmän, olla koko ajan yhä parempi. Huomasin loppuun palamisen merkkejä, mutta ajattelin olevani jonkin sortin teräsmies, joka selviää mistä vaan. Menin tapani mukaan tutkimaan asiaa siinä vaiheessa, kun aloin tiuskimaan kavereilleni pienistäkin asioista ja ajatukseni alkoivat olla todella pimeät. Luin masennuksen- ja burn outin oireista ja vertasin niitä omiin oireisiini. Eikä siinä mikään Freud tarvinnut olla, että ymmärsin asioideni olevan aika solmussa.

Ensimmäinen askel kohti parantumista oli siis myöntää itselleni, että jotain oli vialla. Toinen askel ja ehkä se raskain oli kertoa asiasta jollekin. Se tuntui aluksi todella nöyryyttävältä. Luulin olevani vahva ja sitten löydänkin itseni täysin rikki toisen edessä. Mutta paha olo kestikin vain hetken. Asiasta kertominen olikin todella puhdistava kokemus. Vaikka palaset olivat lattialla, aloin tuntea, että kyllä me ne tästä vielä kokoaisimme. Nimenomaan ME kokoaisimme. Siinä on ilmeisesti syynsä miksi me ihmiset olemme parempia ja huomattavasti tehokkaampia yhdessä kuin yksin. En olisi selvinnyt ilman hyviä ystäviäni ja kiitos siitä kuuluu heille. He jaksoivat kuunnella, ymmärtää ja luoda minuun uskoa. Silloin aloin ajatella elämästäni eri tavalla. Aloin asettaa elämäni arvoja erilaiseen järjestykseen kuin aiemmin.  Ilmeisesti pitää saada henkisesti kunnolla turpaan, jotta voi oppia jotain todella arvokasta.

Siinä elämäni tarkoitusta miettiessäni ja töitäni vähentäessä, aloin kiinnostua mielen harjoitteista ja meditaatiosta. Olin järjestämässä meillä Aplicolla Mindfulness-kurssia keväälle ja päätin jo hyvin aikaisessa vaiheessa osallistua myös itse siihen. Olin tietysti mukana info-tilaisuuksissa, joissa kurssimme ohjaaja Sirpa Salmenoja veti muutaman lyhyen harjoitteen. En ollut uskoa, miten tuskaa on istua 10 minuuttia ja olla tietoisesti läsnä. Tarkoituksena oli vain keskittyä omaan hengitykseen. Olen elämäni aikana tehnyt monta kovaa fyysistä harjoitusta, eikä mikään niistä ole ollut yhtä haastavaa kuin Mindfulness-istumameditaatio. Minun teki koko ajan mieli juosta huoneesta ulos tekemään jotain ”järkevämpää”. Ohjaajalla on sointumalja, jota hän soittaa, kun harjoitus alkaa ja päättyy. Mielessäni halusin monesti nousta kesken meditaation lyömään kyseinen sointumalja pirstaleiksi. Mutta en tehnyt sitä, vaan päätin jatkaa.

Kurssi alkoi ja meditaatio-ajat pitenivät puolentoistatunnin tapaamisten aikana. Kurssilla korostettiin, ettei meillä ole tavoitetta harjoitteissa ja jokainen harjoite on onnistunut, tapahtui sen aikana mitä hyvänsä. Silti olisin halunnut SUORITTAA harjoitteen jotenkin paremmin, löytää jonkin valaistumisen tai helpotuksen. Puolessa välissä kurssia aloinkin ymmärtää Mindfulnessin meditaatioiden ajatuksen. Mindfulnessin kehittäjä Jon Kabat-Zinn on todennut:

Meditaatiossa on yksinkertaisesti kyse siitä, että ihminen on oma itsensä ja tietää jotain siitä, mitä se tarkoittaa.”

Heräsin ajatukseen, että mitä jos maailma onkin jo valmis? Minulla ei olekaan kiire minnekään? Olinko ymmärtänyt jatkuvan kehittymisen ja oppimisen ehkä hieman väärin? Tarvitseeko minun väkisin etsiä mitään, kun voin vain oikeasti avata silmäni ja nähdä sen. Mitä jos minä en olekaan erityisen tärkeä hahmo tässä ajassa? Tarvitseeko jonkun muistaa minut 100 vuoden päästä?

Aloin oikeasti tehdä meditaatioita kotonakin. Kurssin alusta lähtien olimme saaneet tehtäväksi meditoida myös kotona. Minä olin hoitanut sen ensimmäisen viikon aikana laittamalla ohjaajan äänitteen soimaan ja ryhtynyt nukkumaan. Vaikka meditaation aikana nukkuminenkin voi olla välillä hyvä päätös niin silloin olemme tiedottomassa tilassa, eikä mieli silloin saa välttämättä harjoitusta.

Jotenkin tuo 15-30 minuutin meditointi päivässä, antoikin minulle päivään enemmän aikaa. Arjen tilanteista tulikin paljon mielenkiintoisempia: Siirtymiset paikasta toiseen eivät olleet enää pelkkiä siirtymisiä vaan niistä alkoi muodostua retkiä. Matkat, jotka aiemmin menin pyörällä, meninkin kävellen. Välillä oikein tahallaan lähden aikaisin töihin, jotta voisin kävellä hitaasti ja fiilistellä ympäristöä. Ympäristö muuttuikin mielenkiintoiseksi, jopa se reitti mitä olin kulkenut jo muutaman vuoden. Jotenkin jokainen kerta olikin nyt uusi. Ihmisten kanssa juttelu muuttui omalla tavallaan seikkailuksi. Meistä varmasti jokainen on kohdannut tilanteen, jossa toinen puhuu ja itse miettii mitähän sanoisin seuraavaksi ja silloin jää kuulematta puolet asioista mitä toinen sanoo. Esimerkiksi kun tapaa uuden ihmisen ensimmäistä kertaa ja kättelee, niin pitää ajatella niin paljon omaa nimeä, että toisen nimi unohtuu heti kättelyssä. Nyt minulla olikin aikaa siihen mitä toisella oli kerrottavaa ja vastasin asioihin mitä toinen kertoi. Huomasin pitäväni yhä enemmän ihmisten kanssa puhumisesta. Aloin nähdä myös toisen ilmeet ja kehon liikkeet selkeämmin. Minusta tuntuu, että muutuin vuorovaikutteisemmaksi, mikä nyt taitaa olla aika hyvä asia ammattini kannalta.

Juha Koivuporras
Kurssin jälkeen olen huomannut, miten tärkeää on jatkaa harjoitteiden tekemistä. Jos pidän pitempiä taukoja meditoinnista, löydän itseni stressin keskeltä ja liian kovassa vauhdissa. Mieleni ei halua pysähtyä. En jaksa keskittyä. En opi. En ideoi. Silloin minä pysähdyn ja meditoin. Keskityn hengitykseeni 10 minuuttia ja jotenkin ajan käsitys jälleen muuttuu. On todella vapauttavaa havaita, ettei minun tarvitse saavuttaa mitään. Tärkeintä on, että säilytän mielenkiintoni elämän haasteita kohtaan, etsin ratkaisuja minua kiinnostaviin asioihin ja löydän elinikäisen oppimisen ilon. Ilo koostuu hetkistä, joita emme välttämättä näe, jos ajatukset hallitsevat mieltä. Ajatuksia tulee ja menee, mutta ne eivät ole aina totta. Niiden hallitseminen ja välillä sivusta katsominen on itse asiassa aika hulvatonta. Ei aina helppoa, mutta eikö yleensä iloisin hetki ole se, kun tartut toimeen, ponnistelet asian eteen ja lopulta onnistut? Sitä kutsutaan kasvuksi. Mindfulnessissa kyse on mielen kasvusta. Ja otan kasvun vastaan hymyillen, koska hymyily ei enää satu. Naamiot ovat historiaa ja tunnen, kuinka hymyn voima on voittamaton.

”Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,

niin saatte te vasten suuta!

Nyt raudasta mulla on jänteret,

nyt luuni on yhtä luuta.

Kas, Apolloa, joka hymyilee,

sitä voita ei Olympo jumalineen,

ei Tartarus, Pluto, ei Poseidon.

Hymyn voima on voittamaton.”

- Ote Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo
 
 

Hymyn voima on voittamaton – Mindfulness oman itsensä etsinnän työkaluna

Hymyn voima on voittamaton – Mindfulness oman itsensä etsinnän työkaluna

”Ideat ovat kuin kaloja. Jos tahtoo saada pieniä kaloja, voi pysytellä matalassa vedessä. Mutta jos tahtoo saada isoja kaloja, pitää mennä syvemmälle. Oikein syvällä kalat ovat voimakkaampia ja puhtaampia. Ne ovat valtavia ja hyvin kauniita.” -David Lynch

Matkani kevään 2016 Mindfulness –kurssin parissa vaikutti elämääni. Tietoisen läsnäolon avulla minä pystyn sukeltamaan syvemmälle pyydystämään isoja kaloja. Jotta voin kertoa mitä muuttui ja miten, minun täytyy kertoa ensin missä elämäntilanteessa olin viime talvena.

Jokaiselle meistä todennäköisesti tulee elämässä hetkiä, kun ei enää vain jaksa. Kyseinen tunne hiipi mieleeni pikkuhiljaa noin vuosi sitten. Aamuisin en jaksanut nousta sängystä ylös, uuden päivän aloittaminen ei tuntunut enää mahdollisuudelta, se pelotti ja sen ajatteleminenkin sai oloni tuntumaan väsyneeltä. En ehtinyt tehdä ruokaa, en ehtinyt siivoamaan ja mikä pahinta en ehtinyt olla yhteydessä ystäviini. Aloitin työni heti kun heräsin: ”Jotain jäi eilen tekemättä, mikä pitääkin tehdä tänään ennen kuin menen töihin”. Tai sitten aloin ajatella mitä teen, kun pääsen töihin. Menin suihkuun ja koitin huuhdella väsymyksen pois. Peilistä katsova hahmo oli vanhentunut kahdessa vuodessa 10 vuotta. Työ, jota olin 2 vuotta intohimoisesti rakastanut, muuttui todella ahdistavaksi ja raskaaksi. Töihin lähtiessäni en tuntenut enää iloa vaan toivottomuutta. Menin töihin suoriutumaan tai ehkä tarkemmin sanottuna selviytymään. Kun pääsin töihin, niin halusin sieltä vain mahdollisimman nopeasti pois. Vedin kasvoilleni naamion, jonka tarkoitus oli peittää se ilme, mikä kertoi oikean tunnetilani. Jopa minulle ennen niin luontainen hymyily sattui. Enhän minä voinut näyttää olevani heikko, jos yritän opettaa asiakkaitani olemaan vahvoja?


Kotiin päästyäni työhön liittyvät asiat vaivasivat minua yötä myöden. Koitin paeta tilannetta keksimällä vielä sillä vähäisellä vapaa-ajalla koko ajan jotain tekemistä. Liikuin tekemisestä tekemiseen. Unohdin sanoa ei. Olin siis ajautunut pisteeseen, jossa olin vain yksinkertaisesti tehnyt ihan liikaa töitä ihan liian pitkään. Minua ei kukaan pakottanut tekemään enemmän töitä, koska päätän itse työajoistani. Kyse oli siis vain siitä, että olin niin järjettömän tunnollinen ja kunnianhimoinen omaa työtäni kohtaan, etten voinut hellittää missään vaiheessa.

En aluksi tuntenut, että olisin tehnyt paljon töitä. Työni oli niin kivaa, että tein sitä mielellään vähän enemmän. Halusin olla koko ajan jotain enemmän, tietää enemmän, osata enemmän, olla koko ajan yhä parempi. Huomasin loppuun palamisen merkkejä, mutta ajattelin olevani jonkin sortin teräsmies, joka selviää mistä vaan. Menin tapani mukaan tutkimaan asiaa siinä vaiheessa, kun aloin tiuskimaan kavereilleni pienistäkin asioista ja ajatukseni alkoivat olla todella pimeät. Luin masennuksen- ja burn outin oireista ja vertasin niitä omiin oireisiini. Eikä siinä mikään Freud tarvinnut olla, että ymmärsin asioideni olevan aika solmussa.

Ensimmäinen askel kohti parantumista oli siis myöntää itselleni, että jotain oli vialla. Toinen askel ja ehkä se raskain oli kertoa asiasta jollekin. Se tuntui aluksi todella nöyryyttävältä. Luulin olevani vahva ja sitten löydänkin itseni täysin rikki toisen edessä. Mutta paha olo kestikin vain hetken. Asiasta kertominen olikin todella puhdistava kokemus. Vaikka palaset olivat lattialla, aloin tuntea, että kyllä me ne tästä vielä kokoaisimme. Nimenomaan ME kokoaisimme. Siinä on ilmeisesti syynsä miksi me ihmiset olemme parempia ja huomattavasti tehokkaampia yhdessä kuin yksin. En olisi selvinnyt ilman hyviä ystäviäni ja kiitos siitä kuuluu heille. He jaksoivat kuunnella, ymmärtää ja luoda minuun uskoa. Silloin aloin ajatella elämästäni eri tavalla. Aloin asettaa elämäni arvoja erilaiseen järjestykseen kuin aiemmin.  Ilmeisesti pitää saada henkisesti kunnolla turpaan, jotta voi oppia jotain todella arvokasta.

Siinä elämäni tarkoitusta miettiessäni ja töitäni vähentäessä, aloin kiinnostua mielen harjoitteista ja meditaatiosta. Olin järjestämässä meillä Aplicolla Mindfulness-kurssia keväälle ja päätin jo hyvin aikaisessa vaiheessa osallistua myös itse siihen. Olin tietysti mukana info-tilaisuuksissa, joissa kurssimme ohjaaja Sirpa Salmenoja veti muutaman lyhyen harjoitteen. En ollut uskoa, miten tuskaa on istua 10 minuuttia ja olla tietoisesti läsnä. Tarkoituksena oli vain keskittyä omaan hengitykseen. Olen elämäni aikana tehnyt monta kovaa fyysistä harjoitusta, eikä mikään niistä ole ollut yhtä haastavaa kuin Mindfulness-istumameditaatio. Minun teki koko ajan mieli juosta huoneesta ulos tekemään jotain ”järkevämpää”. Ohjaajalla on sointumalja, jota hän soittaa, kun harjoitus alkaa ja päättyy. Mielessäni halusin monesti nousta kesken meditaation lyömään kyseinen sointumalja pirstaleiksi. Mutta en tehnyt sitä, vaan päätin jatkaa.

Kurssi alkoi ja meditaatio-ajat pitenivät puolentoistatunnin tapaamisten aikana. Kurssilla korostettiin, ettei meillä ole tavoitetta harjoitteissa ja jokainen harjoite on onnistunut, tapahtui sen aikana mitä hyvänsä. Silti olisin halunnut SUORITTAA harjoitteen jotenkin paremmin, löytää jonkin valaistumisen tai helpotuksen. Puolessa välissä kurssia aloinkin ymmärtää Mindfulnessin meditaatioiden ajatuksen. Mindfulnessin kehittäjä Jon Kabat-Zinn on todennut:

Meditaatiossa on yksinkertaisesti kyse siitä, että ihminen on oma itsensä ja tietää jotain siitä, mitä se tarkoittaa.”

Heräsin ajatukseen, että mitä jos maailma onkin jo valmis? Minulla ei olekaan kiire minnekään? Olinko ymmärtänyt jatkuvan kehittymisen ja oppimisen ehkä hieman väärin? Tarvitseeko minun väkisin etsiä mitään, kun voin vain oikeasti avata silmäni ja nähdä sen. Mitä jos minä en olekaan erityisen tärkeä hahmo tässä ajassa? Tarvitseeko jonkun muistaa minut 100 vuoden päästä?

Aloin oikeasti tehdä meditaatioita kotonakin. Kurssin alusta lähtien olimme saaneet tehtäväksi meditoida myös kotona. Minä olin hoitanut sen ensimmäisen viikon aikana laittamalla ohjaajan äänitteen soimaan ja ryhtynyt nukkumaan. Vaikka meditaation aikana nukkuminenkin voi olla välillä hyvä päätös niin silloin olemme tiedottomassa tilassa, eikä mieli silloin saa välttämättä harjoitusta.

Jotenkin tuo 15-30 minuutin meditointi päivässä, antoikin minulle päivään enemmän aikaa. Arjen tilanteista tulikin paljon mielenkiintoisempia: Siirtymiset paikasta toiseen eivät olleet enää pelkkiä siirtymisiä vaan niistä alkoi muodostua retkiä. Matkat, jotka aiemmin menin pyörällä, meninkin kävellen. Välillä oikein tahallaan lähden aikaisin töihin, jotta voisin kävellä hitaasti ja fiilistellä ympäristöä. Ympäristö muuttuikin mielenkiintoiseksi, jopa se reitti mitä olin kulkenut jo muutaman vuoden. Jotenkin jokainen kerta olikin nyt uusi. Ihmisten kanssa juttelu muuttui omalla tavallaan seikkailuksi. Meistä varmasti jokainen on kohdannut tilanteen, jossa toinen puhuu ja itse miettii mitähän sanoisin seuraavaksi ja silloin jää kuulematta puolet asioista mitä toinen sanoo. Esimerkiksi kun tapaa uuden ihmisen ensimmäistä kertaa ja kättelee, niin pitää ajatella niin paljon omaa nimeä, että toisen nimi unohtuu heti kättelyssä. Nyt minulla olikin aikaa siihen mitä toisella oli kerrottavaa ja vastasin asioihin mitä toinen kertoi. Huomasin pitäväni yhä enemmän ihmisten kanssa puhumisesta. Aloin nähdä myös toisen ilmeet ja kehon liikkeet selkeämmin. Minusta tuntuu, että muutuin vuorovaikutteisemmaksi, mikä nyt taitaa olla aika hyvä asia ammattini kannalta.

Juha Koivuporras
Kurssin jälkeen olen huomannut, miten tärkeää on jatkaa harjoitteiden tekemistä. Jos pidän pitempiä taukoja meditoinnista, löydän itseni stressin keskeltä ja liian kovassa vauhdissa. Mieleni ei halua pysähtyä. En jaksa keskittyä. En opi. En ideoi. Silloin minä pysähdyn ja meditoin. Keskityn hengitykseeni 10 minuuttia ja jotenkin ajan käsitys jälleen muuttuu. On todella vapauttavaa havaita, ettei minun tarvitse saavuttaa mitään. Tärkeintä on, että säilytän mielenkiintoni elämän haasteita kohtaan, etsin ratkaisuja minua kiinnostaviin asioihin ja löydän elinikäisen oppimisen ilon. Ilo koostuu hetkistä, joita emme välttämättä näe, jos ajatukset hallitsevat mieltä. Ajatuksia tulee ja menee, mutta ne eivät ole aina totta. Niiden hallitseminen ja välillä sivusta katsominen on itse asiassa aika hulvatonta. Ei aina helppoa, mutta eikö yleensä iloisin hetki ole se, kun tartut toimeen, ponnistelet asian eteen ja lopulta onnistut? Sitä kutsutaan kasvuksi. Mindfulnessissa kyse on mielen kasvusta. Ja otan kasvun vastaan hymyillen, koska hymyily ei enää satu. Naamiot ovat historiaa ja tunnen, kuinka hymyn voima on voittamaton.

”Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,

niin saatte te vasten suuta!

Nyt raudasta mulla on jänteret,

nyt luuni on yhtä luuta.

Kas, Apolloa, joka hymyilee,

sitä voita ei Olympo jumalineen,

ei Tartarus, Pluto, ei Poseidon.

Hymyn voima on voittamaton.”

- Ote Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo
 
 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kymmenen vuotta asiakkaana

Aplicon tiimillä oli ilo palkita jälkeen uskollisia asiakkaitaan viime viikolla. Kymmenen vuotta yhteistyötä ja yhdessä hikoiltuja tunteja oli takana 102 asiakkaalla. Kahvin ja kymppivee kakun ohella muisteltiin yhdessä kuljettua historiaa. Pitkä matka on tultu ja kehitetty toimintaa yhdessä.


Yksi asia, josta keskustelimme illan aikana oli se, mistä asiasta olemme eniten ylpeitä ja onnellisia. Toki klubin Karjalankadun ensimmäisen toimipisteen avaaminen sekä huikean Ratakadun rakennusprojektin jälkeen olimme ylpeitä. Asiaa pidempään pohdittuna yksi asia mikä yhdistää koko henkilökuntaamme on liikunnanohjauksen aito ilo. Tupa täynnä jumppareita ja onnistunut ohjaus palkitsee joka kerta ja nostaa yhä ihokarvat pystyyn. Sitä tunnetta ei voi ostaa, vaan se tulee meiltä kaikilta sydämmestä. On ilo palvella ja tehdä tätä työtä. Siitä saamme kiittää kaikkia asiakkaitamme. Erityisesti näitä yli kymmenen vuotta kanssamme liikkuneita.

Liikunta-ja Hyvinvointikeskus Aplico juhli omaa täyttä kymppiään 27.9.2014. Silloin myös ensimmäisillä asiakkailla tuli kymmenen vuotta täyteen. Palkitsemme uskollisia ja pitkäaikaisia asiakkaitamme vuosittain.

Milloin sinusta tulee Aplicon platinum member, jolla on kymmenen vuotta täynnä jäsenenämme?

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Lohjan puistojumppien historia alkoi keskusaukiolta 1997

Lohjan puistojumppaohjaajat eri yrityksistä 2015
Puistojumppien alkaminen Aurlahdessa on varma kesän merkki. Tänä vuonna Lohjalaiset toimijat ovatkin täyttäneet rannan monilla liikunta-aktiviteeteillä. Lohjalaiset ovat etuoikeutettuja, kun Lohjan liikuntakeskus kerää toimijat yhteen ja he yhdessä meidän yrittäjien kanssa tarjoavat liikunnallisia elämyksiä läpi kesän. Kuinka moni muistaa milloin ja miten säännölliset puistojumpat saapuivat Lohjalle? Tässä lyhyt katsaus Aplicon puistojumpan historiaan.

Lohjan Naistensali aloitti Sirpa Innasen (nyk. Salmenoja) toimesta jumpat vuonna 1997. Aurlahteen ei silloin vielä päästy, mutta ahkerat jumpparit täyttivät keskusaukion joka keskiviikko. Ensimmäisen jumpan ohjasivat Tanja Vienonen (nyk. Karpela) ja Jutta Österberg (nyk. Österberg-Hurme). Seuraavana vuonna Aurlahden nurmikenttä oli odotettu paikka puistojumpalle, jossa onkin jumpattu aktiivisesti sen jälkeen.
Seitsemän vuotta ehdittiin jumpata Aurlahdessa Naistensalin vetämänä. Liiketoiminnan myynti Liikunta-ja Hyvinvointikeskus Aplicolle vuonna 2004 ei muuttanut kesäjumppien paikkaa, vaan yhä täytämme Aurlahden kesän keskiviikot.

Aurlahden rantajoogaa 2014
Vuonna 2009 perinteinen puistojumppa muuttui kesäiseksi kuntojumpaksi. CMS ketjun valtakunnallisen projektin tavoitteena oli saada ihmiset liikkeelle keskellä kesää ja siirtymään klubeille syksyn tullen.
Seuraava suurempi muutos puistojumppaan oli silloisen Zumba buumin rantautuminen Suomeen vuonna 2010. Seuraavina vuosina Aurlahti sai nähdä kaikkien vuosien suurimmat harrastajamäärät, kun Zumbaajia oli parhaimmillaan yli 200. Viisi seuraavaa vuotta Aplico ohjasi Kesä Zumbaa Aurlahdessa.

Vuonna 2013 rantaan toimme myös Summer Yogan. Torstai aamu alkaa yhä pehmeästi joogaten. 2015 kesänä muotiin noussut kehonpainoharjoittelu nähtiin myös Aurlahdessa Aplicon toimesta.

Tänä vuonna halusimme uudistaa keskiviikkoillan ohjelman ja päätimme ohjata monivuotisen Zumban sijaan Lavista läpi kesän. Uusi Lavatansseihin pohjautuva tunti sopii kaikille junnusta sennuun. Tunnilla on vanhasta Zumbasta tuttuja tanssityylejä kuten esimerkiksi cha cha ja salsa. Uutta ovat mm. lavoilta tuttu rokki, humppa, tango, foksi ja jive. Mukaan piristeinä mahtuu myös mm. Lauri Tähkän kuuma kesähitti Morsian. Tästä ei kesäjumppa ulkona parane.

Kurssimuotoisena tänä kesänä ohjataan myös Bailamama-tunteja odottaville ja pienten lasten äideille. Nämä perjantai aamun tunnit ohjataan juhannukseen asti. Aplicon keskiviikon Lavis ja torstai-aamun jooga ilahduttavat kuntoilijoita läpi kesän.

Aplicon kesäjumppatiimi 2016
Aplicon tiimillä on kaikkiaan jo huikea 18. kesä Aurlahdessa. 19-vuotta puistojumppaa Lohjalaisille kaiken kaikkiaan. Jos sinä et vielä ole kokeillut jumppaamista Aurlahdessa on siihen nyt hyvä mahdollisuus. Upea maisema ja Lohjalainen tarjonta tarjoavat siihen ensiluokkaiset puitteet. Tapaamisiin puistojumpilla!

Ensi kesänä juhlitaankin 20 vuotista puistojumppaa Lohjalla!
 
 




sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Veden juonnista puhtia kesän treeneihin

Liikunta-ja Hyvinvointikeskus Aplicon kesälukujärjestys käynnistyy maanantaina 30.5. Kesä on kuntoilun kulta-aikaa, kun on aikaa harjoittelulle ja palautumiseen. Kesällä on lämmintä ja kehokin on mukavasti lämmin jo harjoittelun alkaessa. Jotta harjoittelu on mielekästä myös meillä kuntoliikkujille nestetasapainon tärkeys korostuu kesällä. Tässä jutussa on sinulle lisää vinkkejä riittävään veden juontiin ja nesteytykseen kesän harjoitusten tueksi.

Fyysinen rasitus lisää nesteen tarvetta, koska liikunnan aikana noussutta kehon lämpötilaa jäähdytetään hikoilemalla. Liikunnan aikaista nestehukkaa tulisikin ennakoida huolehtimalla päivän aikana riittävästä juomisesta, jotta nestetasapaino olisi kunnossa harjoituksiin lähdettäessä. Harjoituksissa juominen vähentää suorituskykyä heikentävän nestehukan kehittymistä sekä totuttaa juomiseen fyysisen rasituksen aikana.


Kuinka paljon tankata?

Päivittäinen nesteen perustarve on 2 litraa, josta osa tulee ruoan mukana ja osa juomana. Lisäksi tarvitaan 0,5 - 1 litra nestettä jokaista liikuntatuntia kohti. Nesteen tarve on sitä suurempi, mitä kovemmalla teholla ja kuumemmissa olosuhteissa liikutaan. Nesteen tarve on kuitenkin hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa mm. yksilön koko, urheilulaji ja ympäristön olosuhteet. Erityistilanteissa kuten helteellä tai urheilusuorituksen aikana nesteen tarve kasvaa merkittävästi; esimerkiksi hyvin kuumalla ilmalla voi olla tarpeen juoda jatkuvasti ja hyvin paljon. Varsinkin nuorille urheilijoille riittävä juominen on tärkeää, koska he ovat mm. vähäisemmän hikoilukykynsä ja pienempien reservien takia alttiimpia nestevajaukselle kuin aikuiset.
Yksilöllisestä vaihtelusta huolimatta on kuitenkin hyvä muistaa, että jokaiselle pätee sama sääntö: janontunteen yllättäessä on kehossa jo puutetta nesteestä ja sen korjaaminen harjoituksen aikana voi olla hankalaa. Liikuntasuoritus tulisi siis pyrkiä aloittamaan hyvin nesteytettynä ja urheilusuorituksen aikana on hyvä juoda vähintään puoli litraa nestettä, esimerkiksi n. 1,5 desilitraa 15 minuutin välein tai pienempiä annoksia, mutta useammin. Näin jaksaminen helpottuu, elimistö tottuu juomiseen rasituksen aikana ja palautuminen on tehokkaampaa. Nesteen menetystä urheilemisen aikana ei voi kuitenkaan välttää, koska hikoilu on tehokkaampaa kuin nesteen imeytyminen mahalaukusta. Riittävä juominen myös harjoitusten ja pelien jälkeen on siis oleellista. Heti suorituksen jälkeen on hyvä juoda vähintään puoli litraa nestettä.  Samalla nautittuna hiilihydraatit, proteiinit ja kivennäisaineet nopeuttavat palautumista; esimerkiksi rasvaton maito toimii erinomaisesti palautumisjuomana.

Nestehukka heikentää suorituskykyä

Jo kahden prosentin nestehukka kehon painosta laskettuna heikentää suorituskykyä:
- lämmönsäätely heikkenee, koska hikoilu vähenee nestevajeen vuoksi
- veren kokonaistilavuus ja virtaava verimäärä pienenevät, jolloin hapen ja ravintoaineiden saanti lihaksissa huononevat
- energiantuotto lihassoluissa vaikeutuu
Riittämätön nesteen nauttiminen ja/tai runsas hikoilu voivat johtaa suorituskykyä heikentävään nestehukkaan. Kuumalla ilmalla liikuttaessa nestettä menetetään hikoilun kautta 1-2 litraa tunnissa. Nestehukan tunnusmerkkejä ovat heikentynyt suorituskyky, kuiva suu, päänsärky, väsymys, turvotus, heikentynyt virtsan eritys, sykkeen kohoaminen, verenpaineen alentuminen, pahoinvointi, kylmä hiki, heikotus ja lihaskrampit. Yli 6 % nestehukka kehon painosta laskettuna aiheuttaa lämpöuupumuksen, jonka oireita ovat oksentelu, kuiva iho, huimaus ja ärtyneisyys. Noin 10 % nestehukka on hengenvaarallista ja voi kehittyä jo noin 4 tunnin kovatehoisessa liikunnassa helleolosuhteissa.

Urheilujuoma vai vesi?

Juoman tyyppiä valittaessa tulee ottaa huomioon urheilusuorituksen kesto ja teho. Pitkissä ja rasittavissa urheilusuorituksissa (kuten esimerkiksi jo yli tunnin kestävissä pallo- tai mailapeleissä ja kestävyysurheilulajeissa) sekä usein toistuvissa harjoituksissa (esim. turnaukset) hiilihydraatti ja suolalisä ovat tarpeen, koska hien mukana menetetään myös suoloja. Tällöin siis urheilujuoma voi olla vettä parempi vaihtoehto. Lyhyemmässä ja kevyessä harjoituksessa vesi taas riittää mainiosti. Kuumissa olosuhteissa tarvitaan runsaasti nestettä (6-10 dl/h), mutta viileämmissä olosuhteissa vähempi riittää (4-6 dl/h). Kuumiin olosuhteisiin sopii 2-4 % hiilihydraattia sisältävä neste eli laimea urheilujuoma, joka imeytyy nopeasti. Kovatehoisissa suorituksissa lisäenergian ja nestetäydennyksen tarve on suuri, joten nopeasti imeytyvät laimeat urheiluhuomat ovat paras ratkaisu. Jos hiilihydraatin saanti on ensisijainen tavoite kuten pitkissä, viileämmässä ilmassa tapahtuvissa kestävyyssuorituksissa, voi juoman sekoittaa väkevämmäksi pitoisuuteen 6-10 %.
Juoman imeytymisnopeuteen vaikuttaa osmolaliteetti, joka riippuu sen hiilihydraatti- ja elektrolyyttipitoisuudesta. Molekyylipainoltaan pienikokoisia hiilihydraatteja kuten glukoosia ja fruktoosia sisältävien juomien imeytyvyys on nopeinta alle 6 % hiilihydraattipitoisuuksilla. Vahvemmat juomat kannattaa sekoittaa pääasiassa maltodekstriiniä ja sakkaroosia sisältäviksi, sillä niiden molekyylipaino on suurempi. Niistä voi valmistaa 6-10 % hiilihydraattia sisältäviä juomia ilman että imeytyminen hidastuu. Urheilujuomat sisältävät myös natriumia, joka tehostaa veden ja hiilihydraatin imeytymistä ja ylläpitää veren natriumpitoisuutta.
Sokerilla makeutetut virvoitusjuomat ja energiajuomat eivät sovellu nautittavaksi ennen urheilusuoritusta, eikä sen aikana. Sokerilla makeutettujen juomien säännöllinen käyttö ei ole muutenkaan hyväksi, koska niistä voi huomaamatta kertyä suuri määrä energiaa, mikä voi johtaa ylipainoon. Samalla ne vahingoittavat hammaskiillettä ja aiheuttavat hammaseroosiota. Sama hampaille haitallinen vaikutus pätee myös urheilujuomiin, mikä on hyvä pitää mielessä.

Harjoittele nesteytystä!

Jokaisella on oma yksilöllinen nesteentarpeensa. Hyvä keino testata omaa tarvettaan on punnita oma painonsa ennen urheilusuoritusta ja sen jälkeen, jolloin erotuksesta saat selville hikoilun kautta menetetyn nesteen määrän (muista huomioida myös harjoituksen aikana juotu neste). Opettelemalla juomaan pieniä annoksia tiheästi totutat kehosi rasituksenaikaiseen nesteensaantiin ja opit tuntemaan oman nesteentarpeesi. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös ylijuominen on haitallista, eikä liiallisesta tankkauksesta ole hyötyä – vesi tulee ulos kuitenkin.



Lähde: http://www.valio.fi/ammattilaiset/ravitsemus_ja_terveys/nestetasapaino/
 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

#Unelmienliikuntapäivänä toteutettiin unelmia

Unelmien liikuntapäivää vietettiin valtakunnallisesti 10.5. Unelmien liikuntapäivä rakentui ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Kaikki tavat liikkua olivat hyviä! Tapahtuman taustalla on WHO:n Move for Health päivä ja tapahtumaa ovat edistämässä suomalaiset terveys-, liikunta- ja urheiluorganisaatiot priimusmoottorinaan Yksi elämä -terveystalkoot ja Valon koordinoima Liikkujan polku-verkosto. Päivä oli startti isommalle unelmien ketjulle. Se jatkuu syyskuussa ”Liikkumisen unelmakuukautena” ja huipentuu ”Liikkumisen unelmavuoteen 2017”.

Aplicossa toteutettiin monia toiveita. Julkaisimme huhtikuussa mahdollisuuden ilmoittaa oma liikunnallinen unelma. Valitsimme ensin kaksi toteutukseen, mutta hakemuksia tuli monia ja kaikki tuntuivat siltä, että juuri tämä pitäisi toteuttaa. Päädyimme lopulta, että kaikki liikunnanohjaajamme toteuttavat jonkun toiveen. Tästä muodostuikin upea liikunnan täyttämä päivä.
Järnefeltin koulun opettajat halusivat haastaa itsensä ja kollegansa uusilla ryhmäliikuntalajeilla. Toiveena oli lyhyet näyte tuokiot kovista ja pehmeistä lajeista. Tämän toiveen toteutti Petra ja Jenni. Haastavaa työtä tekevät HUS:n naiset toivoivat helpotusta niska-hartiasärkyihin. Tähän apua tarjoiltiin Fustra-tunnilla Tiian kanssa. X-Methodia ja kehonhuoltoa toivoivat Sari A. yhdessä työkavereidensa kanssa, jonka Juha laittoi toetutukseen. Terhi otti haasteen vastaan, jossa rauhallista ja rentouttavaa kehonhallintaa oli opettaja porukan toiveena. Hestabakkin ratsastajajoukko kävi tassimassa Aplico Outdoorissa Lavista. Päälle vielä venyttelyt Lindan ja Jussin johdolla.  Risto kävi Kultakartanon intervalliosastolla ohjaamassa tuolijumppaa vanhuksille. Emma taas liikutti perheitä ja lapsia Ojaniitun koululla.
Lopuksi haluamme julkaista vielä asiakkaidemme upean tavan esittää oma toiveensa. Oheinen laulu on tehty kappaleen Ihme ja kumma säveleen. Laulun sisään on piilotettuna näiden upeiden naisten toiveet. Jutan johdolla ryhmä asiakkaitamme aloittivat tiistaiaamun Evergreen-jumpalla, Pilateksella sekä jatkoivat siitä jättipalloille tasapainoilemaan. Hierontaa pareittain palloilla sekä aamu päättyi toiveen mukaisesti vielä lasilliselle kuohuviiniä.
Kiitos kaikille hakemuksen laittaneille ja Tehdään unelmista jatkossakin totta yhdessä!

UNELMAPÄIVÄ APLICOSSA
Sävel: Ihme ja kumma

1.       ” Sitkeät sissit ” unelmoida haluaa:

lämmitellään  aluksi, ja sitten hikoillaan.

Isolla jumppapallolla opitaan tasapainoa,

ikä estäne ei koko kehon hallintaa?


2.       Notkeat nivelet auttaa meitä jaksamaan,

siis venytetään kadonneita lihaksia.

Toiveena on kuitenkin myös rentoutusta hallita,

Asahia tai muita tekniikoita.

 
3.       Virpi , Tuija, Liisa, Tuula, Eeva sekä Marketta,

Leena, Liisa, Ulla-Maija, kuntosalilla

rakastavat liikkua, ei keinutuolis` kiikkua.

Saako ”Sitkeät Sissit ” unelman toteuttaa?


Ps.

4.       Aplicossa ilo tarttuu upeista ohjaajista,

energiaa karttuu ryhmäliikunnasta.

Bonusta oisi, jos voisi saada hierontaa,

hieman hemmottelua , lasin kuplivaa!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,

mukavinta, kun ”Sissit” jaksaa liikkua!








sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äidin ja tyttärien yhteinen harrastus tuo iloa ja jaksamista arkeen!

Liikunta-ja hyvinvointikeskus Aplicon tilat ja tarjonta tukee koko perheen yhteisiä liikuntaharrastuksia. Pariskuntia on klubilla aina liikkunut paljon ja perheen pienimmät ovat leikkineet lapsiparkki Omppulassa tai lastenliikuntaryhmissä. Tällä hetkellä meillä liikkuu parhaimmillaan perheitä neljässä sukupolvessa. Nuoret vanhempien kanssa liikkumassa kuntosalilla tuntuu olevan tämän ajan trendi.

Riikka, Katri ja Susanna
Tänään esittelemme yhden Aplicossa liikkuvan perheen. Äitienpäivän kunniaksi se on Stickin perheen naisten tarina, jossa äiti Katri liikkuu monipuolisesti kolmen aikuisen tyttärensä kanssa meillä viikoittain.

Tyttäret Erica, Susanna ja Riikka ovat kaikki innostuneita kuntosalista sekä sisäpyöräilystä. Riikka on liikkunut Aplicossa puolitoistavuotta. Susanna, Erica ja äiti Katri ovat aloittaneet liikkumisen vajaa neljä vuotta sitten. Painonpudotus on ollut yhteinen tekijä jo ennen Aplicoon liittymistä. Kuntoilulla on tänä päivänä merkityksellinen osa naisten motivaation ylläpitäjänä sekä painonhallinnan tukipilarina. Klubin tarjonnan monipuolisuus lisää myös motivaatiota, kun harrastus tai tehtävä harjoittelu ei ole aina samanlaista.
Susannan sydämen on vienyt kuntosalin ja pyöräilyn lisäksi X-Method Group. Laji on hänen mielestään koukuttava hyvällä tavalla. Äidin kanssa yhdessä hän on suorittanut myös 16 viikon mittaisen voimakkaampi valmennusryhmän. Valmennusryhmä ei ole mennyt hukkaan, sillä Susanna nostaa penkistä 40 kg ja maastavedossa rautaa liikahtaa 90 kg. Susanna kokee saaneensa omista saavutuksista lisää rohkeutta kokeilla muitakin lajeja. Porrastreenit painoliivien kanssa onkin uusin villitys. Pieni haaste perheen kesken piristää aina treeniä. Siskosten välillä sisäpyöräilyssä kisaillaankin ajoittain leikkimielisesti kuka saa kulloinkin parhaan onnistumisen Suunnon sykeohjauksen mallin mukaisesti. Susanna on perheen kilpailuhenkisin ja tästä syystä häntä kutsutaankin perheen kesken pikku PT:ksi.
Riikan kipinä liikkumiseen on lähtenyt liikkeelle juoksemisesta. Juoksu kuuluu yhä viikko-ohjelmaan salin, joogan, combatin ja pyöräilyn lisäksi. Riikalle tärkeintä on liikunnasta saatu energia ja hyvä olo. Se kulkee vaa’an lukemaa tärkeämpänä aina mielessä. Hänen mukaansa äiti on aina pienestä pitäen kannustanut tyttäriään sanoin ja teoin jokaisen uuden liikuntaharrastuksen kanssa. Äidin kannustus on ollut kaikista tärkeintä näin vähän vanhempanakin, kun hän on rohkaissut tyttäriään jatkamaan uutta elämäntapaa painonpudotuksen jälkeen. Riikka kokee olevansa myös erittäin onnekas, että saa liikkua perheenjäsenten kanssa toinen toisiaan yhdessä kannustaen.

Perheen äiti Katri aloitti liikunnan ja terveellisemmän elämän etsimisen Kevyt Sankari -ryhmässä. Ryhmä auttoi painonpudotuksessa, joka taas kasvatti innostusta liikkumiseen. Palkintona on ollut parempi jaksaminen työssä ja arjessa. Aamu kuuden salitreenit eivät tälle naisporukalle ole mitenkään epätavallinen tapa aloittaa päivä. Pyöräily on kaikkien naisten suosiossa ja usein salimme takarivi onkin heidän mukaansa täytetty Stickeillä. Yhteistä perheen naisille on myös ruokavalion miettiminen ja sparraus siinä missä on onnistuttu ja missä voisi vielä petrata. Motivaation hiipuessa tai väsymyksen iskiessä tyttäret toimivat myös äidin kannustajina.

Liikunnasta on tullut Stickin perheen naisten elämäntapa ja tärkeä yhteinen harrastus!