perjantai 28. joulukuuta 2012

Uudistumisen vuosi - Aplico laajenee

Menestyvät kuntokeskukset kasvavat tilastojen mukaan keskimäärin viiden vuoden sykleissä. Asiakasmäärien kasvaessa ja alan kehittyessä tarvitaan muutoksia, mikäli tavoitteena on olla asiakasläheinen ja ajan trendejän seuraava yritys.

Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico kuuluu tähän joukkoon. Yritystä perustettaessa loimme arvot, joihin kuuluvat mm. hyvä asiakaspalvelu, henkilökunnan hyvinvointi sekä jatkuva kehittyminen. Meillä on ilo kertoa, että uusi vuosi tuo kuntoklubillemme jälleen uutta tilaa ja uusia tuulia asiakkaidemme iloksi.

APLICO 1.0

Avasimme 24.9.2004 jo silloin Lohjan suurimman yksityisen kuntokeskuksen. Pohjan yritykselle loi Naistensalin liiketoiminnan osto, joka toimi silloin 250 m2 tiloissa keskustassa. Tilaa Aplicolla oli Karjalankadulla aloittaessa 800 m2. Kovan kysynnän vuoksi, saimme seuraavana vuonna kuntoklubin käyttöön koko kiinteistön 1000 m2 tilat.

APLICO 2.0
Nykyisiin Ratakadun tiloihin toimintamme siirtyi 15.5.2009. Kuntokeskukselle rakennetuissa 2.500 m2 tiloissa toteutuivat kaikki silloiset haaveet ja kehityskohteet. Keväällä 2013 tulee neljä vuotta täyteen Ratakadulla. On siis taas aika kehittyä. Ensi vuonna suunnitelmissamme on jälleen merkittävä kasvu. Tavoitteenamme on päivittää Aplico taas, ennenkuin kymmenes syyskautemme käynnistyy.

APLICO 3.0
Ratakadun tilojen laajennus käynnistyy tammikuussa.  Uusi Aplico 3.0 valmistuu keväällä 2013. Laajennuksen tarkoituksena on lisätä kuntosalin tilaa ja tuoda laadukas toiminnallisen harjoittelun paikka Lohjalle. Haluamme tarjota teille mahdollisimman laajan valikoiman kuntoiluvaihtoehtoja.

Mitä kaikkea laajennusosaan tulee, sen saatte päättää te, arvoisat asiakkaamme. Aloitamme tammikuun puolessa välissä projektin, jossa kartoitamme asiakkaidemme tarpeita ja toiveita. Tiedotamme tästä lisää tammikuun jäsentiedotteessa.

Uuden tilahankkeen myötä on hyvä toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi. Tehdään uudesta vuodesta ja laajennuksesta yhdessä jotain ainutlaatuista!

Jutta Österberg yhdessä henkilökunnan kanssa


perjantai 21. joulukuuta 2012

Hyvänmielen joulua

Yrityksemme yhtenä toiminta- ajatuksena on tuottaa terveyttä, iloa ja hyvää oloa. Aplico on pyrkinyt aina joulun alla löytämään kohteen, jonka kautta olemme voineet tuottaa iloa myös toimitilojemme ulkopuolella. Lahjoitimme tänä vuonna joulutervehdyksiin varatut rahat Ilonraitti ry:n keräykseen, joilla hankittiin lahjoja niitä eniten tarvitseville.  On ollut ilo olla mukana tuomassa hyvänmielen joulua. Lämmin kiitos asiakkaille, sillä te olette mahdollistaneet mukanaolomme tässä projektissa.

Ilonraitti ry on 2011 perustettu Lohjalainen yhdistys. Sen tarkoituksena on tuottaa henkistä, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Joulun alla yhdistys päätti toimittaa lohjalaisille vähävaraisille lapsiperheille hyvänmielen joulun.  Viime sunnuntaina Immulan wanhalla koululla paketoitiin lahjoja aamu yhdeksästä ilta kuuteen. Anita Tuomolan ja Eija Peräkylän lisäksi mukana oli 12 vapaaehtoista yhdistyksen jäsentä ja tukijaa. Pelastakaa lapset ry on toimittanut paketit perille tällä viikolla.

Aplico toivottaa kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukioille hyvää joulua. Tehdään yhdessä uudesta vuodesta liikunnallinen hyvänolon vuosi!

 
 
Jutta Österberg, toimitusjohtaja
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy

perjantai 14. joulukuuta 2012

Syksyn Kevyt Sankari on Keravalta

Kevyt Sankari on kymmenen viikon pituinen, koulutetun valmentajan valvonnassa tapahtuva painonpudotusohjelma. CMS ketjun kilpailu on valtakunnallinen. Syksyn kilpailu käytiin ajalla 1.10.–9.12.2012. Kilpailussa kamppaillaan 2 000 € matkalahjakortista. Kolme parasta palkitaan kilpailussa ja lisäksi klubit palkitsevat paikallisesti omia menestyjiään tuotepalkinnoin. Mukana oli 250 kilpailijaa ympäri Suomen. Aplicosta mukana oli 13 kilpailijaa, jotka harjoittelivat liikunnanohjaaja Katja Pirhosen valmennuksessa.

Aplicon Kevyt Sankari -ryhmä harjoitteli Katjan johdolla kolme kertaa viikossa. Osallistujien edistymistä kilpailussa seurattiin viikoittaisilla punnituksilla. Bootcamp, ulkoilu, kahvakuulatreenit ja sisäpyöräily piti ryhmän liikkeessä. Omasta valmennuskirjasta ja Kevyt Sankari -portaalista sai apua projektin aikana, valmentajan lisäksi. Ryhmän yhteinen treenifiilis oli myös yksi kantava voima kilpailun aikana.

Aplicon ryhmästä nimimerkillä ”Tarja” kilpaillut henkilö ylsi upeasti kahdeksannelle sijalle valtakunnallisessa kilpailussa. Lämpimät onnittelut kaikille kilpailuun osallistuneille. Kaikki ovat varmasti saavuttaneet hienoja tuloksia ja parantaneet omaa elämän laatua painonpudotuksen myötä. Onnea myös Keravalle koko kilpailun voitosta. Vietämme Aplicossa projektin päätösjuhlaa 18.12. klo 17:30 alkaen.

SYKSYN 2012 Kevyt Sankari kilpailun TOP 10

1. Minna Törmä 23,74 % Forever Kerava
2. Regina Kunnas 22,44 % M&M Kuntotalo Turku
3. Merja Tuominen 22,36 % Forever Lahti

4. Antti Väisänen 20,81 % Hyvinvointikeskus Huuma Kotka
5. Leena Salo 20,15 % Forever Varisto
6. Jan Ode 20,04 % Forever Matinkylä
7. Kaisa Juvonen 18,98 % Forever Joensuu
8. Tarja 17,67 % Aplico Lohja
9. Niina Karhu 16,85 % Forever Hämeenlinna
10. Sanni Pätsi 16,48 % Fysiokipinä Laihia

Kilpailussa lasketaan ensimmäisen ja viimeisen punnituksen välinen erotus, josta lasketaan henkilön prosentuaalinen painonpudotus kilpailun aikana.

Kevään kilpailu alkaa heti tammikuussa, maanantaina 21.1.2013. Ilmoittautua voit osoitteessa www.kevytsankari.fi

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joogasta notkeutta kehoon ja mieleen

Jooga on harjoittelumuoto ja menetelmä, jonka avulla voi oppia tuntemaan itseään. Sen avulla voi edistää ja ylläpitää terveyttä. Joogalla tähdätään ihmisen henkiseen kasvuun ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Joogaan liikkeet, eli asanat, muodostavat tunneilla kokonaisuuden, joilla vahvistetaan kehoa ja mieltä. Sana Yoga on sanskriitin kieltä ja merkitsee yhteyttä. Tällä tarkoitetaan yhteyttä omaan itseen. Harjoituksessa liittyvät toisiinsa keho, mieli ja hengitys.

Pimeä talvikausi on hyvä aika kehittää itseään. Yksi keino siihen on aloittaa uusi harrastus nimeltä jooga. Aplicossa tarjoamamme Yoga Flow pohjautuu Seasonal Yogaan, joka sopii kaikille kuntoilijoille.

Seasonal Yoga perustuu Hatha joogaan. Hatha joogassa työskennellään asanoiden, hengitysharjoitusten, meditaation ja keskittymisharjoitusten kanssa. Seasonal Yogassa hyödynnetään myös Qi gong harjoitteita täydentämään joogaharjoitusta. Seasonal Yoga harjoitusten sisältö vaihtuu viisi kertaa vuodessa, vuodenaikojen muutosten mukaan.
Seasonal Yogan perusajatus on, että olemme osa luontoa ja luonnon muutoksilla on vaikutusta meihin. Seasonal Yogan filosofia perustuu vuodenaikojen muutosten lisäksi perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen ja työskentelyyn meridiaaniverkoston avulla sekä mielen hallintaan.

Yoga Flow -tuntikuvaus
Mielen ja kehon yhteistyötä korostava sekä kehon voimaa ja hallintaa lisäävä harjoitus. Asanat, eli joogan erilaiset asennot, haetaan hengitystä seuraten ja ne yhdistetään erilaisiksi liikejatkumoiksi. Asentojen ylläpitäminen vaatii sekä lihastyötä että keskittymistä. Syvätt ja pinnalliset lihakset kehittyvät ja tietoisuus omasta kehosta kasvaa harjoitusten avulla.

Yoga Flow -nimi tulee tavasta suorittaa liikkeet sujuvasti peräkkäin. Liikkeet virtaavat alkuasennosta toiseen. Tunti sopii aloitteleville ja jo joogaa harrastaneille kuntoilijoille.

Aplicon tilat tarjoavat loistavat puitteet erilaisiin koulutuksiin ja virkistyspäiviin. Tänäkin viikonloppuna Aplicossa koulutetaan 19 uutta Yoga Flow -ohjaajaa, 12 klubiin ympäri Suomen.

Joogasta voi löytyä levollinen mieli ja tasapainoinen keho. Mitä joogaharrastus voisi tarjota sinulle?