perjantai 24. toukokuuta 2013

Saliharjoittelun uudet kasvot

Kuntosaliharjoittelu mielletään usein painoja kolistelevien ammattilaisten leikkikentäksi. Tämä on kuitenkin jo vanha myytti, sillä kuntosaliharjoittelu on 2000–luvulla saanut uudet kasvot liikunta- ja hyvinvointikeskuksissa. Tilat ovat väljät sekä viihtyisät ja harjoittelu on monipuolista. Ohjausta on tarjolla kaikille sitä kaipaaville.

Tilaa on harjoitella ystävän kanssa tai vaikka pienessä ryhmässä. Mikäli startti on vaikeaa, voi mukaan ottaa treenarin, joka pitää liikkeessä. Oppia voi myös hakea omaohjaajien tekniikkatunneilta. Ryhmäliikunnasta pitäville saliharjoittelukin voi olla nykyään ryhmäharjoittelua parhaimmillaan.

Kuntosaliharjoittelu on sosiaalista ja kivaa. Ainakin se on hyödyllistä ja se sopii kaikille. Kahdella harjoituskerralla viikossa saat tuloksia. Kolmas kerta lisää kehityksen nopeutta, mutta on hyvä muistaa, että lihaskunto kehittyy levossa - mutta ei pelkässä levossa. Ohessa muutamia hyötyjä, joista ammentaa motivaatiota lähteä salille myös kesän ja kiireen keskellä.

Lisää terveyttä. Saliharjoittelu laskee verenpainetta, kohentaa kolesteroliarvoja, parantaa sokeriaineenvaihduntaa ja vahvistaa luustoa. Erityisesti ikääntyvillä kuntosaliharjoittelu ehkäisee tehokkaasti ikääntymiseen liittyvää lihasmassahävikkiä.

Lihasmassa kiihdyttää kalorinkulutusta. Aineenvaihdunnan ja sitä kautta levossa kulutettujen kaloreiden määrä, riippuu pitkälti lihasmassan määrästä. Jos sitä on vähän, levossa kuluu vähän kaloreita. Iso lihasmassan määrä taas kiihdyttää kalorinkulutusta. Aktiivisen salitreenin jälkeen lepoaineenvaihdunta saattaa olla koholla jopa kaksi vuorokautta. Silloin poltat vuorokauden aikana vaikka vain sohvalla makaamalla 100 kilokaloria enemmän verrattuna tilanteeseen, jossa et olisi lähtenyt salille. Jos et tavoittele lihasmassan kasvua, ei siitä kannata olla liian huolissaankaan. Lihasmassa kehittyy tasaisesti.

Kiinteä vartalo näyttää hyvältä. Voimaharjoittelu on tehokkain tapa muokata ja kiinteyttää kehoa. Kuntosalitreenin kiinteyttävä vaikutus alkaa näkyä nopeasti. Kädet vastaavat yleensä treeniin nopeimmin – rasvaa palaa ja lihaskudos kehittyy, jolloin esimerkiksi ojentajat tuntuvat kiinteämmiltä jo parin viikon jälkeen.

Lisää voimaa ja toimintakykyä. Lihasvoima on nopeimmin kehittyvä fyysisen kunnon osa-alue. Se saattaa kasvaa kymmenen prosenttia muutaman ensimmäisen harjoituksen aikana. Nopeat tulokset ovatkin hyvä motivaation lähde. Parantunut lihasvoima saa ennen raskaalta tuntuneet arkiaskareet sujumaan kevyesti.

Miksi siis et pakkaisi kassiin hikipyyhettä ja juomapulloa ja lähtisi salille? Näin tekee jo yli 700 000 Suomalaista!

Mitä mukaan kuntosalille?

perjantai 3. toukokuuta 2013

Laajennuksen avajaisiin kaksi ja puoli viikkoa!

Aplicon 3.0 hankkeen ensimmäinen osa lähestyy maalia. Meillä on kunnia avata uusi kuntosalin osa toukokuun aikana asiakkaidemme iloksi. Asiakkaiden toiveista koostettu hanke on edennyt jo viimeistelyvaiheeseen. Vielä on viikko aikaa äänestää klubin aulassa saliratkaisua, joka on enemmän sinun mieleesi. Sen jälkeen aloitamme sisustamisen.

Uutuustuotteita ja vastauksia asiakkaiden toiveisiin on etsitty esimerkiksi Saksan messuilta. Tilauksia on tulossa Saksasta, Espanjasta ja Italiasta. Listalla on mm. vipuvarsilaitteita, raakaa rautaa, aerobisia laitteita, Pavigym Energy ja Iron Qube. Viimeksi mainitut ovat ensimmäiset lajiaan Suomessa. Tarjoamme ylpeänä asiakkaillemme nämä uudet, toiminnalliseen harjoitteluun soveltuvat välineet. Nopeasti ja tehokkaasti - Sitä on luvassa!

Lisäneliöt tuovat tilaa, treenaat miten tahansa. Fustralla harjoittelevat saavat oman alueen. Painonnostajat mahtuvat joukolla koko seinämän mittaiselle painonnostolavalle. Toiminnallista harjoittelua ja crosstrainingia tarjoavat Iron Qube ja Energy. 80 tuumaisesta televisiosta voidaan katsoa musiikkivideoita tai jatkossa vaikka MM - kisapelejä. Kun haluat rentoutua, uusi venyttelyalue herkkuineen on Sinua varten.

Kohta se on valmis! Vielä pitäisi keksiä uudelle salin osalle nimi. Asiakkaamme ovat olleet hankkeessa mukana koko ajan, joten myös nimi valitaan asiakkaiden ehdotuksista. Mitä sinulle tulee mieleen tämän kirjoituksen tai hankkeen pohjalta? Voit kirjoittaa nimiehdotuksesi osoitteeseen aplico3.0@aplico.fi tai laittaa kommenttina tähän blogiin.

Tapaamisiin treenin merkeissä ja tehdään taas yhdessä tuloksia!

Kuvia rakennushankkeen etenemisestä näet Facebookista. Klikkaa itsesi Aplico 3.0 tapahtumaan.