perjantai 30. elokuuta 2013

Ammattitaito syntyy sitoutuneista tekijöistä ja jatkuvasta koulutuksesta

Les Mills Helsinki Workout
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico toimii monipuolisten tilojensa vuoksi myös koulutuskeskuksena. Kouluttaudumme paljon ja siksi on ollut luontevaa kutsua kouluttajia ajoittain myös Lohjalle. Uudistunut Flowride konsepti toi ohjaajat Lohjalle viime viikonloppuna. Aplicon ohjaajista yhdeksän sai koulutuksesta lisenssin uuden tuotteen ohjaamiseen.


Flowride koulutus Aplicossa
Olemme pelottomasti valinneet tarjontaamme uutuuksia vuosien varrella. Yhtenä tavoitteenamme onkin jatkuva kehittyminen. Vähintään kaksi uutta tuotetta on valittu tarjontaamme kausittain.
Sitoutuneet ohjaajamme vaalivat ammattitaitoaan koulutuksissa. Aikaa käytetään työajan ohella myös omasta vapaa-ajasta. Elokuu onkin ollut kiireistä aikaa koulutusrintamalla. Lähes kaikki viikonloput ovat olleet käytössä, jotta uudet tuulet ja ideat on saatu talteen.


Seasonal Yoga
jatkokoulutus Sysmässä
Tabata -koulutuksessa otettiin mehut irti
Yoga Flow -tunnneille ideoita haettiin Sysmästä. Seasonal Yoga ohjajat kokoontuivat Englantilaisen Sue Woodsin oppiin. X-Method Group on saanut pysyvän jalansijan klubillamme ja uusia ohjaajia tehtiin Porvoon Verdessä elokuun puolessa välissä. CMS koulutti asiakasneuvojia Helsingissä ja syksyn odotetuin Tabata by X-Method sai ensi-iltansa samana päivänä. Aplicon ohjaajat hakivat poweria Les Mills -tunneille Helsinki Workoutista. Uudet Les Mills -tunnit nähdäänkin jo Aplicon syyskauden Kick Offissa la 7.9.

Syykauden alkukaan ei pysäytä koulutuskalenteria. Aplicoon on tulossa kouluttaja Norjasta uuden Pavigym Energy + -tuotteemme tiimoilta. Listalla on  myös ravintokoulutus, personal trainingia, joogaa sekä Fustran uudet tuotekoulutukset.

Meillä on ilo tuoda tämä kaikki asiakkaidemme saataville. Ohjaajamme sitoutuvat itsensä kehittämiseen ja koulutukset pitävät meidät vireänä. Olemme valmiina tekemään joka päivä parhaamme, että juuri Sinun arkesi olisi elämys!

Ohjaajat kouluttautuvat. Lue K&F lehdestä CMS BOOZT -tapahtumasta






perjantai 23. elokuuta 2013

Syksyn liikuntatrendit

Syksy tuo usein mukanaan positiivisen motivaation tuulen. Arki on ovella ja viikkoon on varmasti taas helppo lisätä liikuntaa. Mahdollisuuksia on monia ja uusia lajeja saapuu tauotta. Mikä onkaan tämän syksyn kuumin uutuus ja mitä kannattaisi valita omaan lukujärjestykseen? Tässä muutamia ajatuksia syksyn trendeistä.

ACSM (American college of sports medicine) on julkaissut vuodenvaihteessa tutkimuksen liikuntatrendeistä. Listaan on kerätty kymmenen muoti-ilmiötä, jotka ovat pinnalla tänä vuonna. Top 10 nostaa pintaan mm. ammattimaisen ohjauksen, toiminnallisen harjoittelun, henkilökohtaisen ohjauksen, pienryhmät sekä lastenliikunnan. Näitä nähdään myös Aplicon syksyn tarjonnassa.

Toiminnallista harjoittelua ryhmäliikunnassa ja kuntosalilla

Tabata on ryhmäliikuntatilassa ohjattava 30 minuttin tehotreeni, jossa rasva palaa. Lihaskuntoliikkeitä suoritetaan 8 x 20 sekunnin sarjoissa, joita seuraa 10 sekunnin lepo. Tiedät rajasi vasta kun olet kokeillut tätä tuntia.

Kuntosalilaajennuksemme vetonaulat Iron Qube ja Pavigym Energy + uutuudet tuovat tuulahduksen toiminnallisesta harjoittelusta. Ohjatut 30 minuttin harjoitukset toimintasalissa tutustuttavat turvallisesti uusiin liikuntamuotoihin. Laitteet, remmit, tangot ja oman kehonpainolla tehtävät liikkeet vuorottelevat ja tuovat uutta motivaatiota saliharjoitteluun.

Pienryhmiä ja kurssitarjontaa

X-Method Group -ryhmäliikuntaukurssit alkavat elo- ja syyskuussa. Kurssin kesto on 8 viikkoa ja se sisältää 16 harjoitusta. Tunnilla kehitetään kestävyys, -voima -ja kunto-ominaisuuksia. Annamme tuotteellemme 100% tulostakuun. Jos tuloksesi eivät parane kurssin aikana, saat rahasi takaisin. Kehitystäsi seuraat kätevästi oman tuloskortin avulla.

Kevyt Sankari tähtää liikunnan ja ravinnon avulla kevyempään elämään. Valtakunnallinen painonpudotuskilpailun motivaattorina on 2000 € matkalahjakortti. Takuuvarma palkinto
kaikilla osallistujilla on uusi kevyempi olo. Pienryhmästä saat voimaa oman tavoitteesi saavuttamiseen.

Henkilökohtainen ohjaus ja valmennus

Omaohjaaja on liikkujan yhteyshenkilö, joka auttaa valitsemaan sopivia liikuntalajeja. Omaohjaaja päivittää liikuntasuunnitelmaa kausittain ja motivoi kun sitä tarvitset. Tapahtumakalenterista löytyy omaohjaajien pienryhmiä ja tekniikkatunteja liikkujien iloksi.
Personal trainer on vastaus, jos tarvitse lisää tai jatkuvaa ohjausta. Tavoitteet ja tulokset saavutetaan nopeammin intensiivisemmässä valmennuksessa. Duo tapaamiset ovat hyvä tapa tutustua personal trainerin kanssa harjoitteluun.

Lasten - ja nuorten liikunta

Satuliikunta ja Sirkusjumppa ovat jo kevään liikuttaneet perheen pienimpiä. Nyt myös pienet ja vauhdikkaat pojat saavat oman ryhmänsä, Supersankarijumpan. Hyvä vaihtoehto on myös uudistuneet perheliikuntaryhmät, jossa hiki on niin lapsilla, kuin aikuisillakin.

Monipuolisuutta harjoitteluun

Flowride sisäpyöräilykonsepti uudistuu. Se tuo mukanaan Suunto -järjestelmän
uudistuksen, joka tekee harjoittelustasi entistäkin mielenkiintoisempaa. Näen reaaliajassa millaisessa profiilissa liikutaan ja mitä on tulossa.

Aloitamme yhteistyön Un Dos Tres -tanssikoulun kanssa ja tapahtumakalenteristamme löytyy sen myötä mm. Dance Rumbita Fiesta ja Fuerte -tunnit syyskuussa.

Pehmeämpien lajien ystäville tarjoamme tapahtumakalenterissa syyskuussa lajin Spirals. Spirals on uusi tanssiin ja pilatekseen pohjautuva Body&Mind harjoitusohjelma. Se sisältää liikkuvuus-, koordinaatio- ja tasapainoharjoitteita ja liikkeet tehdään inspiroivan musiikin tahdissa.

Mikä sinua motivoi? Minkä otsikon alta sinä aloitat tänä syksynä?

Tervetuloa hakemaan elämyksiä arkeen!
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico


perjantai 2. elokuuta 2013

Aplicon taiteen takana, Tanja Meski

Aplicon seinille keväällä ilmestyneet upeat taideteokset ovat herättäneet kovasti ihailua ja kyselyitä asiakkaidemme keskuudessa. Taulujen takana on pitkään ulkomailla asunut taiteilija Tanja Meski, jonka töitä on tällä hetkellä esillä myös lohjalaisen Galleria Vikholmin näyttelyssä.

Luonnonläheinen taiteilija


Patchwork 2012, Tanja Meski
Tanja Meski on syntynyt Jämsänkoskella, mutta viettänyt lapsuuden ja nuoruuden Lohjalla aina 16-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin.  Myöhemmin hän on opiskellut Suomessa luovan toiminnan ohjaajaksi, matkailumerkonomiksi ja sisustussuunnittelijaksi. Hän on myös suorittanut opintoja Helsingin Yliopistossa mm. tuotemuotoilun, design kritiikin ja ympäristötaiteen parissa. Kansainvälinen tunnelma välittyy hänen töistään ja Meski on asunut vuodesta 2007 Suomen lisäksi myös Italiassa ja Yhdysvalloissa.  
Stripes 2013


Taiteilijan ura lähti alunperin liikkeelle sisustamisen maailmasta, kun Tanja alkoi maalata visuaalisia elementtejä tekemiinsä sisustussuunnitelmiin 1990-luvun loppupuolella. Vuodesta 2003 lähtien hän alkoi maalata satunnaisille asiakkaille. Taiteilijana hän onkin itseoppinut ja riippumaton, eikä mielellään halua kategorisoida taidetta mihinkään tiettyyn luokkaan. Meskin omin sanoin: ”Minimalistinen ekspressionismi  saattaa kuitenkin kuvata omiani parhaiten.” Hän ei ole ollut aktiivinen julkisiin näyttelyihin osallistuja, mutta hänen töitään on ollut esillä Suomessa ja ulkomailla mm. Yhdysvalloissa ja Italiassa. 

Itseoppinut taiteilija yksinkertaistaa tunnelmia

Meski ei tulkitse tauluissaan mitään etukäteen mietittyä sanomaa, vaan tärkeintä hänelle on se tunnelma, joka syntyy työtä aloittaessaan. Tämän tunnelman yksinkertaistaminen kiteyttää ehkä parhaiten hänen tapaansa maalata. Teemana horisontti on inspiroinut Tanjaa vuodesta toiseen, ja siitä hän onkin tehnyt monenlaisia tulkintoja vuosien varrella. Tanja suosii isoja töitä ja hänelle on tyypillistä käyttää paljon maalia ja maalata monta eri kerrosta. Hän sekoittaa itse värit käyttäen kolmea pääväriä ja työvälineiksi käyvät myös omat kädet, ilman pensseleitä.

Aava 2013
Tanjalle on hyvin tärkeää asiakkaan kuunteleminen ja hän tekee mielellään myös tilaustöitä suoraan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tällöin inspiraationa toimii jokin asiakkaan ajatus tai selkeä sisustuksellinen toive taulun koosta ja värimaailmasta lähtien. Nämä yhdessä luovat sen tunnelman, jonka Tanja maalaa asiakkaan henkilökohtaisiin tarpeisiin.

 Meskin taiteellisen uran kohokohta on ollut pääsy USA:ssa Washingtonin vanhimpaan taitelijoiden itse ylläpitämään taidegalleriaan, jonne pääsee mukaan vain taiteilijoiden muodostaman valintaryhmän arvioinnin (ns. jurytys -prosessin)  perusteella. Siellä hän järjesti ja valmisteli kuukausittain vaihtuvia henkilö- ja ryhmänäyttelyitä vuoden ajan osallistuen niihin myös omilla töillä.

Tulevaisuuden suunnitelmissa ja haaveissa on avata taiteilijan oma työhuone asiakkaille ja laajentaa tilausprojekteja yksityistarpeista isompiin kohteisiin, kuten hotelleihin, missä kohtaisivat hänen taide ja kansainvälinen kokemus. Lisäksi hän toivoo voivansa lisätä luonnon elementtejä maalaamiseen ja korostaa kierrätyksen mahdollisuuksia. Tällä hetkellä hän on esimerkiksi käyttänyt kirpputoreilta löytämiä kehyksiä modernin abstrakteihin töihin. Näin syntyy hauska ja puhutteleva kontrasti.

Oman hyvinvoinnin avaimena tasapaino elämässä

Ateljee 2013

Maalaaminen on rakas työ, jota kuvaa myös Meskin asenne kutsua työtä harrastukseksi. Taiteen tekemisen lisäksi Tanja kuvaa omaa hyvinvointiaan tasapainoksi kaikilla elämän eri osa-alueilla. Siihen kuuluu työn lisäksi niin paljon muuta. Hän haluaa pitää tarkoituksella etäisyyttä sähköisiin medioihin, kuten kännykkään, sähköpostiin, facebookiin, yms. Näillä hoidetaan vain ne oikeasti pakolliset asiat, mutta niillä ei korvata aitoa läsnäoloa tai todellisten ystävyyssuhteiden ylläpitoa.

Harrastuksista liikunta on osana Tanja arkea, ja hän käykin mielellään Aplicossa joogassa ja pilateksessa. Hän haaveilee voivansa palkata personal trainerin joku päivä. Tanja seuraa myös aktiivisesti kansainvälistä politiikkaa ja keskustelee mielellään siitä. Rakkaisiin harrastuksiin kuuluvat myös sienestys ja marjastus, ruoanlaitto, valokuvaaminen ja kolme minikokoista koiraa.

Tanja Meski on päässyt oravanpyörästä irti, eikä halua siihen enää takaisin. Hän arvostaa kiireettömyyttä, omien voimavarojen tunnistamista ja sitä, että osaa välillä sanoa ei. 

Herkkyys ja empatiakyky ovat elämässä tärkeitä ominaisuuksia, joita me suomalaiset voisimme enemmänkin tuoda esiin.

Tanja Meskin töitä esillä Aplicon lisäksi Galleria Vikholmin kesänäyttelyssä elokuun 8. päivään saakka.