perjantai 27. joulukuuta 2013

Saijan matka XL:stä S:ään (-20 kg)

Kaikki alkoi Pariisin lentokentällä viime keväänä. Kuten tavallista ensimmäinen lentoni oli myöhässä ja ehtiäkseni jatkolennolle kotiin, oli taas yritettävä alittaa Usain Boltin ennätys pikamatkalla. Matkalaukkua perässä raahaten, läppärilaukku olkapäällä keikkuen ehdin koneelle – viimeisenä – ja lentoemännät säälivästi katsoen toivat pyytämättä lasillisen vettä. Olin hiestä märkä, käsiin ja jalkoihin sattui, naama tulipunainen, kuulutukset jäivät kuulematta kun sydän pamppaili niin kovaa ja henki alkoi kulkea normaalisti varmaan vasta Tukholman yläpuolella. Tuntui kuin olisin juuri juossut maratonin ja siinäkin tehnyt uuden maailmanennätyksen. Oikeasti matkaa oli varmaan 200 metriä ja spurtti tapahtui sisätiloissa tasaisella muutamaa hassua kanssamatkustajaa väistellen. Mietin koko lentomatkan – tai sen lyhyen pätkän, kun ajatus alkoi taas kulkea – tämä ei voi olla totta…

Viimeinen niitti oli, kun 8v tyttäreni taputti vatsaani muutama viikko myöhemmin, ja leperteli, että ihan kuin meille olisi tulossa vauva. Hemmetti – ja raskaus olisi jo vatsan koon perusteella pitkällä. Seuraavana aamuna googletin ensimmäiseksi Personal Trainereita Lohjalla ja listalla oli ekana Aplico ja Fustra.

En tiedä (ja varmaan ihan hyvä), mitä Jean Feller kirjoitti minusta kortteihinsa ekan tunnin jälkeen, mutta arvatenkin siihen tyyliin, että ”tyypillinen keski-ikäinen nainen: elää harhaluulossa, että kiloja vaan tulee ja on ihan normaalia, että raskaudesta jää ylipainoa (teini-ikäisiä lapsia). Hoitaa autoaan tunnollisemmin ja käyttää sen huoltoihin enemmän rahaa kuin omaan kuntoonsa. Jättää normaaleja ruokailuita väliin ja sitten vastaavasti illalla mättää kaiken vastaan tulevan suuhunsa.” Jeanin aivan uskomattomalla tsempillä ja omalla raudankovalla päätöksellä tilanne alkoi kuitenkin kohentua huimaa vauhtia. Päätin heti aluksi, että Jean on pomo ja teen vähintään kaiken, mitä hän ohjeistaa. Jokaisen treenin pyrin tekemään ihan täysillä ja ne pari kertaa, kun en vaan jaksanut, harmittivat ihan vietävästi. Jos tein jonkun toiston mielestäni ”löysäillen”, ennen Jeanin kehotusta, tein liikkeen uudelleen. Jos 10 toiston jälkeen oli voimia jäljellä, tein 5 lisää.

Noudatin saamaani ruokavaliota lähes ortodoksisesti. Jätin kaiken makean ja sipsit pois ja etsin herkutteluun vaihtoehtoja. Juu ja edelleen en ole koskenut purkkitonnikalaan tai raejuustoon. Siitä tulee liikaa opiskeluajat mieleen, mutta paljon muuta hyvää löytyi. Proteiinirahkoja alkoi muukin perhe syödä hyvän maun takia ja höyrytetty parsakaali on oikeasti tosi hyvää! Otin töihin mukaan omat lounaat ja välipalat, jolloin pystyin kontrolloimaan paremmin mitä söin ja kuinka usein. Ilman lukion pitkää matikkaakin oli selvää, että tunnin kovan treenin kuittasin puolikkaalla Kotipizzan pitsaa. Hereilläoloaikanani en olisi pystynyt kuluttamaan koko syömääni määrää. Koska en ole mikään ryhmäjumppaaja, aloin ensin kävelemään lenkkejä ja vähitellen juoksemaan (aluksi alamäet, sitten tasaisen ja väliin myös ylämäet). Vakioreitiksi löytyi 7 km:n lenkki Lohjan Aseman ja Lempolan kiertäen. Väliin joku lapsista lähti mukaan mielellään polkupyörällä tai potkulaudalla ja usein mies lähti myös kävelemään ja juoksemaan. Samalla tuli juteltua päivän asiat, tsekattua reitin varrella olevien remonttien edistyminen, moikattu uusia lenkkituttuja ja kilometrit menivät ihan huomaamatta.
Ihan parasta olivat kuitenkin treenit Jeanin kanssa. Siis joku kokoajan vieressä neuvomassa ja näyttämässä, mitä pitää tehdä, korjaamassa asentovirheet ja TSEMPPAAMASSA – mahtavaa Saija, hyvä Saija, upeasti vedetty Saija! Jaksa vielä yksi ja vielä menee yksi! Vedä, vedä – vatsalihasten pitää näkyä hymyillessä.  Ihan voittajaolo aina treenin jälkeen! Suomalainen aurinkotuoli oli inhokkini numero yksi, mutta sisäinen masokistini on varmaan päässyt valloilleen, sillä nyt jopa kotona iltaisin töllön edessä istun lattialla ”aurinkotuolissa” sohvan sijaan liikutellen painoja. Treenien lomassa ehdimme jutella kaikkea maan ja taivaan välillä - lasten kasvatuksesta, vertailla parhaat sushi-ravintolat, turistina olosta pohjois-Koreassa, Grönlannin hölmöimmästä pankkiryöstäjästä, Canberran kaupunkisuunnittelusta, Van Dammen spagaatista ja paljosta, paljosta muusta.

Jeanin kärsivällisellä opastuksella salin laitteet eivät näytä enää Dr. Mengelen kehittelemiltä apparaateilta vaan olen jopa uskaltautunut yksinkin salille. 10-kerran kortista oli käytetty 7 tai 8 kertaa, kun totesin, että vauhti on sen verran hyvä, että otan vielä toiset 10 treffiä salilla Jeanin kanssa. Ja se kannatti! Nyt lähes 20 kiloa kevyempänä - läskin muututtua lihakseksi – hieman harvemmin tapaamani ihmiset eivät tunnista kuin silmälasien pokista ja garderobi on mennyt uusiksi. Muutos on ollut niin huima, että 3 tuttuani on nähtyäni muutoksen minussa tulleet myös Aplicolle Fustraamaan J
Elämäni parhaiten käytetyt eurot oli tulla Fustraamaan ja onneksi sain Jeanin trainerikseni. Hyvän alkusysäyksen lisäksi uuteen terveellisempään elämään, sain ystävän, jolta voin aina kysyä neuvoa ja vaikkapa opastusta salilla. Kiitos Jean!
Saija 44 v.
PS. Kun seuraavan kerran lentokentällä ohitsesi juoksee kevyin askelin, naama normaalin värisenä, tuskin hengästyneenä, matkalaukkua perässään vetäen ja läppärilaukku olkapäällä keikkuen vaalea keski-ikäinen nainen, se varmaankin olen minä tai joku muu, joka on ollut Fustrassa Jeanilla.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Pikkujoulu tunnelmissa jouluun

Aplicon jäsenten pikkujouluja vietettiin tuttuun tapaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Tällä kertaa valitsimme paikaksi ravintola Amarillon. Uusi paikka ja Halloweenin läheisyys innoitti illan teemaksi naamiaiset. Pukeutuminen oli vapaaehtoista, mutta oli hienoa huomata kuinka upeasti vieraat heittäytyivät Halloweenin hengessä.

Alkuillan tunnelmaa
Lähes 250 vierasta saapui juhlimaan klubin pikkujouluihin. Alkumaljojen jälkeen syötiin ja tunnelmaa loi akustisesti Jaakko Innasen bändi Nötköt.  Aikaa oli seurustelulle ennen henkilökunnan ohjelmanumeroita. Kaikki pääsivät mukaan tanssimaan Zumbaa ja SH’BAMIA, jotta tanssilattia saatiin lämpimäksi. Asiakkaat saivat hakea henkilökuntaa tanssikilpailuun, jossa Petra ja Miikka antoivat oppia ja taidonnäytteen kilpapareille. Pukukilpailun voittoon tiukalla huutoäänestyksellä valittiin Elli Vuorinen vampyyriasullaan.

Asiakkaita pukukilpailussa
Juhlassa palkittiin lisäksi ansioituneita liikkujia ja henkilökuntaa. Klubi valitsi vuoden valopilkku -kiertopalkinnon saajaksi tänä vuonna pitkän ja ansioituneen uran Aplicossa tehneen Kirsi Jokisen. Henkilökunta valitsi myös itse keskuudestaan oman suosikkinsa. Äänet menivät siinä valinnassa tasan vastaanoton Riikka Lukan ja spinning/Body Pump gurun Jukka Häggin kesken. Nostimme muutamia huikeita onnistumistarinoita esille asiakkaistamme mm. Kevyt Sankari kisan kakkoseksi yltäneen Mia Koivusen ja X-metodissa ansioituneen Outi Holopaisen. Jokainen liikkuja ansaitsi kuitenkin aplodit omasta työstään oman hyvinvointinsa eteen.

Illan loppumetreistä vastasi Martti Airaksinen YLE X:ltä. Huumoria ja DJ-taitojaan esitellen saatiin porukka tanssimaan menneiden vuosien hittien tahtiin. Airaksisen ”Timanttista Jyystöä” – kiertue niitti suosiotaan pikkujouluissa ympäri maata, eikä jättänyt kylmäksi myöskään Lohjalaisyleisöään.


Henkilökuntaa puvuissaan
Lämmin kiitos kaikille mukana olleille, hienosta ja vauhdikkaasta illasta. Ensi vuonna vietetäänkin klubin 10-vuotista taivalta samoihin aikoihin. Näihin kuviin ja tunnelmiin haluamme toivottaa kaikille asiakkaillemme ja blogin lukioille:








Onnellista joulun aikaa ja

liikunnallista uutta vuotta 2014!



perjantai 13. joulukuuta 2013

Aplicon ryhmäliikuntapalvelut uudistuksen alla

Tämän vuoden alussa tiedotimme asiakkaitamme Aplicon 3.0 kehitysprojektista, jonka tavoitteena on kehittää klubin tiloja ja palveluita pala kerrallaan aktiivisessa yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Asiakkaidemme mielipiteet ja kommentit ovat meille ensi arvoisen tärkeitä, jotta osaamme kehittää palveluitamme juuri Sinun näkökulmastasi. Tämän vuoksi koko kehitysprojekti tehdään tiiviissä yhteistyössä jäseniemme kanssa.

Mitä kaikkea tarkoittaa Aplico 3.0?

Aplicon kehitysprojektin 3.0 ensimmäisenä uudistuksen kohteena olivat kuntosalimme tilat ja toiminta. Uusi 200 neliön kuntosalilaajennus uusien palveluiden myötä toteutui keväällä 2013.
 
Projektin seuraavassa vaiheessa kehitämme yhdessä ryhmäliikuntapalveluitamme. Tämä kehitystyö aloitettiin tänä syksynä 2013 ja projektin toteutus tapahtuu askel kerrallaan kevään 2014 aikana.  Meillä on ilo siis kertoa, että uusi vuosi tuo kuntoklubillemme jälleen uusia tuulia asiakkaidemme iloksi.

Aplicon kehityspolkua

Aplico 1.0: Avasimme 24.9.2004 Lohjan suurimman yksityisen kuntokeskuksen. Aplico aloitti toimintansa Karjalankadulla 800 m2:n tiloissa. Kovan kysynnän vuoksi tilat laajenivat nopeasti jo 1000 m2:n.

APLICO 2.0: Aplicon muuttaessa nykyisiin tiloihin Ratakadulle vuonna 2009, toteutuivat uusissa 2.500 m2:n tiloissa kaikki silloiset haaveet ja kehityskohteet. Keväällä 2014 tulee kuitenkin jo viisi vuotta täyteen uusissa tiloissa. Menestyvät kuntokeskukset kasvavat tilastojen mukaan keskimäärin viiden vuoden sykleissä. Asiakasmäärien kasvaessa ja alan kehittyessä tarvitaan muutoksia, mikäli tavoitteena on olla asiakasläheinen ja ajan trendejä seuraava yritys. 

APLICO 3.0: Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico kuuluu näiden menestyvien kuntokeskusten joukkoon. Yritystä perustettaessa loimme arvot, joihin kuuluvat mm. hyvä asiakaspalvelu, henkilökunnan hyvinvointi sekä jatkuva kehittyminen.  Tämän pohjalta on aika päivittää Aplicoa jälleen.

Ryhmäliikunnan kehitystarpeet asiakkaiden kokemusten pohjalta

Mitä kaikkea ryhmäliikuntapalveluiden kehitys tarkoittaa, sen olette saaneet päättää te, arvoisat asiakkaat.  Aloitimme syyskuussa kartoittamaan ryhmäliikuntapalveluihin liittyviä tarpeita ja toiveita.  Tiedotimme asiakaskirjeissä, sähköpostiviesteissä ja klubin seinillä alkavasta kehitysprojektista, johon etsimme aktiivisia ja innokkaita asiakkaita mukaan.

Mukaan ilmoittautuneista asiakkaista muodostimme projektiryhmän, jonka tapaamisten, ryhmähaastatteluiden ja sähköpostikeskusteluiden pohjalta esiin nousseet kehitysideat on kerätty yhteen projektin jatkotyöstämistä ja toteutusta varten.

Parhaillaan on Aplicon ala-aulassa menossa äänestys, johon on kerätty erilaisia vaihtoehtoja projektityöryhmien yhteenvetojen perusteella. Käythän äänestämässä! Sinulla on vielä hyvä mahdollisuus osallistua tähän projektiin. Pääset siis konkreettisesti vaikuttamaan ryhmäliikuntapalveluidemme kehitykseen ja näyttämään meille kehityksen suunnan, joka toteutuu kevään 2014 aikana.

Aplicossa Suomen parasta ryhmäliikuntaa

Lokakuussa toteutettiin myös valtakunnallinen CMS-ketjun ryhmäliikunnan tutkimus, joka tehdään vuosittain. Tämän tutkimuksen tulokset julkistettiin toissa viikolla.

Olemme hyvin kiitollisia siitä, että valtakunnallisessa vertailussa Aplico sijoittui jälleen ihan kärkeen. Aplicolaiset olivat vastanneet kyselyyn ennätyksellisen aktiivisesti verrattuna kaikkiin muihin Suomen CMS-klubeihin. Eniten toivottujen uusien jumppien listalle nousivat tänä vuonna lihaskuntoa kehittävät - ja tanssilliset tunnit. Lisäksi kevyttä kehonhuoltoa toivottiin lisää. Kouluarvosana Aplicon ryhmäliikunnasta kokonaisuutena oli erinomainen 8,9 (asteikolla 8-10).

Lämmin kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille! Tältä pohjalta on hienoa jatkaa kehitystyötä yhdessä teidän asiakkaiden kanssa, jotta viihtyminen tulevaisuudessa on klubissamme vähintäänkin yhtä hyvällä tasolla kuin tähänkin asti. Palvelukokonaisuuden kehittäminen saamiemme tietojen pohjalta alkaa tammikuussa ja on määrä valmistua iloksenne maaliskuun loppuun mennessä.

Tavoitteenamme on luoda Sinun arjestasi elämys

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kuoren alta: Jutta Österberg

Aplicon blogissa kurkistamme kuukausittain henkilökuntamme ja yhteistykumppanien profiileihin. "Kuoren alta" -otsikolla julkaisemme juttuja klubin elämysten tekijöistä.

Saavutat sen, mihin uskot

Aplicon perustajasta, toimitusjohtaja Jutta Österbergistä on kirjoitettu paljon. Hän on voittanut tänä vuonna mm. valtakunnallisen Suomen Vuoden Nuori Yrittäjä –palkinnon ja Jutta on valittu Lohjalla Vuoden Lauriksi. Tulevana vuonna Aplico juhlii pyöreitä 10-vuotissyntymäpäiviään ja jutut Jutan menestyksekkäästä urasta sen kuin jatkuvat.

Lähes jokainen tunnistaa Jutan hänen uskomattomasta energiastaan, mutta samalla niin ihailtavan sydämellisestä ja aidosta läsnäolosta, jota hän asiakkailleen ja työntekijöilleen antaa. 

Jutta itse kuvaa omaavansa tietynlaisen saavuttajageenin. Hänellä on vahva kunnianhimo saavuttaa jotain, minkä eteen hän on sitten valmis tekemään kaikkensa. Menestys tarkoittaa kuitenkin hänelle erityisesti sitä, että kaikessa tekemisessä on sydän mukana ja aina tehdään yhdessä. Saavutat siis sen, mihin uskot.

Hevostytöstä MM-tason kilpa-aerobiccaajaksi

Moni Aplicon aktiivikävijä tuntee Jutan vuosien takaa, mutta kaikki meistä eivät tunne Jutan taustaa tarkemmin. Jutta oli ala-asteella kova hevostyttö ja ratsastus oli lajeista läheisin. Lohjan Naisvoimistelijoihin hän liittyi kuusivuotiaana ja samoihin aikoihin alkoi tanssiharrastus Tanssistudio Funkassa.  Koulun edetessä Jutan oli pakko valita harrastuksista ne tärkeimmät, sillä aika ei enää riittänyt kaikkeen. Tässä vaiheessa jumppahullun tie näytti vain vahvistuvan ja Jutta päätti jättää ratsastuksen taka-alalle.

Yläasteen alkuvaiheilla Jutta aloitti myös jumppatuntien ohjaamisen. 14-vuotiaana hän ohjasi ensimmäistä lasten ryhmää ja alkoi myös sijaistamaan combo-aerobic -tunteja. Ei mennyt kauankaan, kun Jutalla olikin jo oma vakiotunti. C-kasetti vain mankkaan ja menoksi!

16-vuotiaana Jutta aloitti työt Lohjan silloisella Naisten salilla. Ensimmäinen oma ryhmä oli Kunto Jazz ja Jutta ohjasi säännöllisesti ryhmäliikuntaa aina ylioppilaskirjoituksiin asti. Vuonna 1998 Jutta aloitti liikunta-alan opinnot Kisakalliossa ja samoihin aikoihin hän alkoi myös keskittymään vahvasti kilpa-aerobiciin.

Kilpaura opiskeluiden ja töiden ohessa

Kisakalliosta valmistumisen jälkeen Jutta piti pari vuotta väliä ennen opiskeluiden jatkamista Vierumäen Urheiluopistolla. Sillä välillä hän työskenteli Naisten salilla ja kesäisin myös Kisakallion- ja Varalan Urheiluopistolla moninaisissa liikunnan tehtävissä. Samaan aikaan kilpaura eteni ja Jutta rahoitti sitä muiden töiden ohella tekemällä Personal Trainerin töitä.

Jutan valmistuttua Vierumäeltä liikunnanohjaajaksi (AMK-tutkinto), tarjottiin hänelle töitä FAF:lta (Fitness Academy of Finland). Tämä oli kuin lottovoitto, sillä FAF:n tarjoama työ oli todellinen unelmaduuni vastavalmistuneelle. Jutta pääsi suunnittelemaan ja pitämään koulutuksia alan silloisessa johtavassa yrityksessä ja samalla toimimaan projektipäällikkönä.

Jutan kilpauran suurimmat saavutukset ovat Aerobicin ryhmäsarjan SM-hopea ja ryhmästepin MM-pronssi. Hieno päätös kilpauralle oli Australian MM-kisamatka vuonna 2004, jolloin Jutta teki lopullisen päätöksen Naisten Salin liiketoiminnan ostamisesta.

Haaveena yrittäjyys ja ihan oma juttu

Jutta kertoo, kuinka hänellä on ollut aina haaveena perustaa jokin ihan oma juttu. Kun yli 10 vuoden takaa tuttu Naisten Sali tuli myyntiin,  Jutan oli aika tehdä isoja päätöksiä ja uskoa unelmiinsa. Kilpaura oli samoihin aikoihin erittäin hyvässä vaiheessa ja sitäkin olisi ollut kiva jatkaa. Alusta pitäen oli Jutalle kuitenkin selvää, etteivät yrittäjyys ja kilpa-ura sopineet yhteen. Jutta kuunteli sydämensä ääntä ja pian Naisten Salin liiketoiminta oli hänen. Uuden yrityksen nimeksi tuli omenakaupungin henkeen Aplico ja elettiin vuotta 2004.

Samassa rytikässä Jutta oli alkanut myös opiskelemaan merkonomiksi, sillä hän halusi vahvistaa liiketoimintaosaamistaan. Jutta valmistui ja samaan aikaan olikin jo aloitettu Aplicon uusien tilojen rakentaminen Ratakadulle. Jutalla oli selvä visio uudesta Aplicosta, josta oli tulossa kovaa vauhtia monipuolinen liikunnan ja hyvinvoinnin keskus. Lisäksi Jutta halusi luoda hyvän työpaikan, joka on enemmän kuin muilla ja tehdä sitä, mille oma sydän niin vahvasti sykkii.

Menestyksen takana kova työ ja usko unelmiin

Jutta on ollut aina todella kova tekemään töitä. Jo Vierumäen aikaan Jutta teki opiskeluiden ohessa personal trainerin töitä ja koulutuksia FAF:lle. Nykyäänkin Jutalla on Aplicon rinnalla toinen yritys Wellness Mentor, joka on ryhmäliikunnan tuote- ja jatkokoulutuksiin keskittynyt yritys. Tuotteet ovat suunniteltu erilaisia liikuntapalveluita tarjoavien yritysten ja yhteisön tarpeiden mukaan valtakunnallisesti.

Jutalta kysyttäessä hänen suurinta saavutustaan elämässä, nainen menee hiljaiseksi. Aika muuttaa asioita. Ennen omaa yritystä kilpaura oli kaikki kaikessa ja sen tuomat saavutukset, mutta tänä vuonna on ollut huima vuosi, kun oma yritys on tunnustettu valtakunnallisesti niin korkealle eri alojen kesken. Kaikki tunnustukset ja palkinnot ovat tärkeintä kutakin olemassa olevaa asiaa kohden. FAF:lla työskennellessä oli upeaa saada esimerkiksi FAF:n vuoden kouluttaja-tunnustus vuonna 2002.

Jutan luonnetta kuvaa kokeilunhalu ja vahva usko siihen, että jos itse uskoo johonkin, keinot siihen löytää. Kerää hyviä ihmisiä ympärillesi niin pääsee pitkälle "casting is everything". Hän on hyvin kiitollinen myös vanhemmilleen, jotka ovat evästäneet tytärtä aina rehellisyyteen ja antaneet tuen siihen, että vaikka aina ei mene oikein, eteenpäin mennään. He ovat myös antaneet tyttärelleen mahdollisuuden kokeilla erilaisia asioita ja harrastaa sitä, mistä hän oikeasti pitää.

Jutan esikuvana elämässä ovat hänen molemmat isovanhemmat. Heidän jämpti, rehti, reilu ja elämänmyönteinen tapa elää ovat kaikkea sitä, mitä Jutta haluaa olla.

Perhekeskeinen uranainen, joka rakastaa piirtämistä

Jutalle työ on myös elämäntapa, joten välillä on vaikea erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Välillä vapaa-ajalta tuntuu asiakkaiden kanssa seurustelu ja Aplicon henkilökunnassakin on paljon ystäviä.  

Jutta on erittäin perhekeskeinen ja viihtyy vapaa-ajalla eniten kotona omien rakkaiden kanssa. Piirtäminen ja musiikki ovat myös intohimoja, jotka ovat molemmat kuuluneet elämään aina. Jutta tykkää laulaa ja kuunnella musiikkia niin, että ”raikaa”. Musiikkia kuunnellessaan hän usein huomaamattaan alkaa miettimään rytmiin sopivia koreografioita, mutta se ei Juttaa haittaa.

Jutalla on haaveena oppia piirtämään ja päästä kehittymään siinä. Jutta tykkää eniten piirtää malleista lyijykynällä. Hän väittää, ettei osaa mitään, mutta on kova kokeilemaan eikä anna periksi.

Oma hyvinvointi ja tulevaisuuden haaveet

Jutan tulevaisuudenhaaveena on pitää Aplico kiinni jatkuvasti kehittyvässä ja kasvavassa alassa. Yksityiselämässä haaveena on perheen perustaminen ja hyvänä vaimona oleminen. Lisäksi hän toivoo lisää aikaa myös omaan hyvinvointiin. On aina helpompi opastaa muita, kuin itseään.

Jutalle oma hyvinvointi tarkoittaa tasaisesti kaikkea eli tasapainoa töiden ja oman ajan välillä.  Pitää muistaa syödä, nukkua ja liikkua, sillä niillä homma pyörii.  Hyvinvointiin kuuluvat vahvasti oma rakas perhe ja ystävät. Omaan hyvinvointiin liittyy toki myös treenaaminen. Jutta ohjaa tällä hetkellä noin seitsemän tuntia viikossa eri jumppia. Omaan treeniin kuuluu X-Methodia ja Fustraa salilla ja lisäksi joogaa. Ulkoilu on ihan uusi harrastus.

Liikunnan kanssa on tarkoitus rentoutua, eikä missään nimessä stressata. On tärkeää säilyttää liikunnan vaihtelevuus ja poistaa mielestä turha suomalainen syyllistäminen. Elämässä on tärkeää rentous ja säilyttää nautinto tekemiseen.

Jutan motto elämässä: Sen teet, mihin uskot. On se tavoite elämässä mikä tahansa. Tällä ajatuksella on menty tähän asti, vaikka välillä onkin menty päin seinää. Omalla postiivisella asenteella pääsee kuitenkin jokainen tässä elämässä pitkälle. Sen voi meinaan valita itse ja ihan jokapäivä.

Haluamme onnitella Juttaa vielä kerran hänen uskomattomasta vuodesta, jonka huipennus oli Presidentin kutsun tämän vuoden Itsenäisyyspäivänjuhliin.

Vuoden suurin onni kulminoituu kuitenkin Jutan häihin. Jutta ja hänen miehensä Sami ovat tällä hetkellä pitkään odotetulla häämatkalla.  

Toivotamme kaikki heille sylin täydeltä onnea ja aurinkoa yhteiselle tielle!