lauantai 8. lokakuuta 2016

Matkani ylipainoisesta sohvaperunasta liikunta -ja hyvinvointialalle

Jenni Siponen
Eletään 90-luvun alkua Helsingissä ja vaaka näyttää 162 cm pitkälle teinitytölle jo aivan liikaa. Noin 30 kg liikaa! Ennen niin sporttiselle tytölle on tapahtunut jotain. Jalkapallo, koripallo, luistelu ja lukuisat muut harrastukset olivat vain kaukainen muisto. Kotona oli tarjolla terveellistä kotiruokaa, mutta vähäisillä omilla rahoilla tuli hankittua herkkuja ja ateriarytmi oli täysin kadonnut. Kotona tuli jo huomauttelua kertyneistä kiloista ja jääkaapilla ramppaamisesta, joka ajoi syömään salaa. Syömisestä tuli häpeällistä toimintaa ja oravanpyörä alkoi kehittyä.

Ikää oli 14 vuotta ja oli ensimmäisen dieetin aika. Sairaaladieetti. Googlasin äsken kyseisen dieetin, koska en enää muistanut tarkkaan millainen se oli. Järkyttävää! Muuta en voi sanoa. Muistan, että kahden viikon dieetti oli tuskainen, mutta kuvittelin sen ratkaisevan ylipaino-ongelmani lopullisesti... Kuinka väärässä saatoinkaan olla! Tämä oli alku loputtomalta tuntuneelle taipaleelle. Kaksi viikkoa sairaaladieettiä takana ja vaaka näytti -9 kg. Olin niin onnellinen hyvästä startista ja kaventuneesta olemuksesta. Nyt minun olisi helppo pysyä tässä painossa ja ehkä pudottaa hieman lisääkin.

Kahden viikon elimistön kidutuksen jälkeen oli kuitenkin täysin mahdotonta hillitä syömistä. Kaikki kilot hetkessä takaisin ja pari extraa vielä päälle. Harmitti, suututti, olin vihainen itselleni. Kuinka minulla saattoi olla niin huono itsekuri! Jonkin ajan kuluttua taas itseään niskasta kiinni ja uusi dieetti kehiin...

19-vuotiaana minulta löydettiin hormonaalinen toimintahäiriö nimeltään PCOS, jota sairastavat kerryttävät herkästi kiloja ja niitä on vaikea karistaa. Ainoa "parannuskeino" on kuitenkin painonpudotus, joten paineet lääkäreidenkin puolelta olivat kovat. Kiloja olisi saatava alas. Tähän toimintahäiriöön oli kuitenkin helppo tuudittautua. En siis epäonnistunut ainoastaan oman heikon selkärankani vuoksi, vaan nyt kiloilleni ja epäonnistumisilleni oli olemassa myös virallinen selitys.

Seuraavat 15 vuotta taistelu kiloja vastaan jatkui. Uusi dieetti kehiin, kilot karisevat alkuun nopeasti, fiilis on loistava. "Tällä kertaa minä onnistun, kunhan vain kiellän itseltäni kaikki herkut ja syön tosi vähän". "Se on kaikki tai ei mitään"! Joka kerta epäonnistuin ja kilot tulivat korkojen kera takaisin. En ymmärtänyt kuinka saatoin olla niin heikko. Olin kokeillut kaikki dieetit kaalikeitosta pussikeittoihin, karppaukset ja superdieetit. Useimmat vielä varmuuden vuoksi moneen kertaan, koska olinhan omasta mielestäni niissä tavallaan onnistunut ennenkin, koska kiloja oli kuitenkin pudonnut. Minulla oli vain liian heikko selkäranka, jotta olisin onnistunut pysyvästi.

Noihin vuosiin mahtui ikuisen laihduttamisen lisäksi lapsuuden haave parturi-kampaajaksi valmistumisesta, pidempi parisuhde, muutto Helsingistä Lohjalle, omakotitalo, oma yritys... Tavallaan kaikki mistä olin haaveillut, mutta silti en ollut onnellinen. Elämä oli yhtä jossittelua, joka kaikki pyöri laihtumisen ympärillä. Jos vain olisin hoikempi olisin myös kauniimpi, onnellisempi ja tyytyväisempi itseeni jne.

Vuoden 2013 alussa tein suuria päätöksiä henkilökohtaisessa elämässäni. Päätin pitkän parisuhteen ja lopetin yritystoimintani. Itsetunto oli nollissa narsistisen parisuhteen jäljiltä, mutta kerran täällä vaan eletään, joten turha jäädä rämpimään onnettomaan elämään. Hankin oman asunnon, uuden työpaikan ja vaikka vannoin pysyväni ikuisesti sinkkuna, kohtalo kaiketi puuttui peliin ja toi elämääni aivan mahtavan ihmisen, josta tuli pian paras ystäväni ja avopuolisoni.

En ollut koskaan kokenut miltä tuntuu kun toinen ihminen aidosti uskoo, tukee ja kannustaa. Olin niin onnesta soikeana uudesta elämästäni, etten onnellisuudeltani muistanut edes laihduttaa! Nyt tajusin ettei onni ole laihtumista, vaan ihan muita asioita. Aloin vihdoin myös uskoa itseeni. Uuden parisuhteen myötä baari-illat jäivät vähemmälle ja sporttisen puolison kannustamana lähdin tankotanssin alkeiskurssille. Minua jännitti niin paljon! Enhän ollut liikkunut vuosikausiin kuin ihan satunnaisesti ja ylipainoa oli roimasti! Noh, eipä tullut tankotanssista minun lajia, mutta ovi liikunnalliseen elämään oli vuosien tauon jälkeen taas auki, ja tein elämäni ensimmäisen määräaikaisen sopimuksen kuntokeskukseen. Asia jota olin vannonut että en ikinä tee.

Meni joitakin kuukausia kun ensimmäiset kaverit alkoivat tiedustelemaan paljonko on painoa pudonnut. Olin ihan hämilläni, koska enhän ollut laihdutuskuurilla. Vaatteet oli tosin alkaneet tuntua reiluilta, joten uteliaisuuttani kävin vaa'alla. 10 kg oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! En voinut uskoa miten painoni oli voinut pudota, koska en ollut ensimmäistä kertaa eläissäni edes yrittänyt laihduttaa. Aloin miettiä viimeaikaisia muutoksia. Pieni häivähdys ateriarytmistä oli ollut havaittavissa, alkoholi oli jäänyt lähes kokonaan pois, pidemmät lenkit koirien kanssa, kuntosalijäsenyys ja olin alkanut syömään vähän kasviksia, jotka olivat ennen loistaneet poissaolollaan täysin. Oli aivan käsittämätöntä, että huomaamattani tekemäni muutokset olivat niin pieniä ja silti niillä oli ollut niin suuri vaikutus.

Tästä inspiroituneena aloin perehtymään hieman enemmän ravitsemukseen. Tein lisää pieniä muutoksia ruokavaliooni. Panostin ateriarytmiin, kasvikset lisääntyivät pikku hiljaa, makaronit, leivät yms. vaihtuvat 100 % täysjyvätuotteisiin. Lisäksi liikunnasta oli tullut osa arkea. Aina en mennyt liikkumaan onnesta soikeana, mutta tiesin kuinka tärkeä osa hyvinvointia liikunta on ja se auttoi minua raahautumaan salille niinäkin päivinä kun sohva huusi nimeäni. Ensimmäistä kertaa en laihduttanut, enkä kieltänyt itseltäni mitään! Suklaa on suurinta herkkuani ja söin sitä edelleen joka viikko, mutta kohtuullisemmissa määrissä.

 En voinut uskoa, että olin vuosia syyttänyt hormonaalista toimintahäiriötäni, huonoa selkärankaani ja heikkouttani vaikka todellisuudessa minussa ei ollut mitään vikaa! Olin vain yrittänyt mahdotonta.
Ei kukaan pysty ikuisesti kieltämään itseltään herkkuja, elämään kieltolistojen maailmassa ja syömään järjettömän suurilla kalorivajeilla. Laihdutuskuureilla tekee vaan hallaa mielelleen ja kropalleen.

Kiloja siis karisi hitaasti mutta varmasti, yhteensä lähes 30 kg. Muutamat ystävät kysyivät neuvoja ravitsemuksesta ja huomasin kuinka paljon nautin siitä, kun sain auttaa muita onnistumaan elämäntapamuutoksessaan. Siitä se ajatus sitten lähti! Aloin etsimään netistä eri koulutuksia ja päädyin FAF:in tarjoamaan Nutrition Coach -koulutukseen (ravintovalmentaja). Huippukouluttaja Olli Ilanderin opeissa tunne vaan vahvistui; vihdoin tiedän mitä haluan tehdä isona! Jälkeenpäin olenkin naureskellut, ettei mikään ihme etten osannut nuorempana sanoa mitä haluan isona tehdä. Eipä tullut mieleenikään, että satakiloinen sohvaperuna päätyisi liikunta -ja hyvinvointialalle.

Ravintovalmentajan paperit kourassa tulevaisuus oli kuitenkin vielä vähän auki. Tuntui, että haluaisin tarjota tuleville asiakkailleni kokonaisvaltaisempaa valmennusta ja haluaisin opiskella lisäksi liikunta-alaa. Vaikka itse painonpudotuksessa ravitsemuksella on suurempi rooli, on liikunta kuitenkin tärkeä tuki, jonka vaikutus korostuu etenkin painonhallinta vaiheessa. Tässä vaiheessa olin siirtynyt Aplicon asiakkaaksi ja pääsin juttelemaan Jutta Österberg-Hurmeen äitiyslomaa sijaistaneen Tiia Norppa-Ruotsalon kanssa eri vaihtoehdoista kouluttautua liikunta-alalle. Tämän juttelutuokion jälkeen kaikki kävi hetkessä. Vain jokusen päivää myöhemmin huomasin, että Urheiluopisto Kisakeskuksessa oli haku käynnissä Liikunnan ammattitutkintoon. Laitoin samalla hakemuksen menemään ja jo muutaman päivän päästä olin haastattelussa opintoja varten. Vain pari viikkoa myöhemmin olin jo koulun penkillä. Laitoin Tiialle viestiä kouluun pääsystä ja tiedustelin samalla työharjoittelupaikkaa. Sovimme Tiian kanssa tapaamisen. Ollin hyvin epäuskoinen, että minulle tarjoutuisi työharjoittelupaikka niin monipuolisesta tarjonnasta ja huippu ammattilaisista koostuvasta Aplicosta. Meinasin siis kirjaimellisesti pudota penkiltä, kun Tiia tarjosi minulle työharjoittelupaikkaa ja sen lisäksi vielä työpaikkaa. Kampaajatyöni lisäksi minulla on lähes 20 vuotta työkokemusta ja lisäksi ammattitutkinto myynnistä -ja asiakaspalvelusta. Aloitin siis opintojen ohessa työt asiakasneuvojana ja vastaanoton asiakaspalvelussa. Opintojen edettyä ja Flowride ja jooga -kurssin käytyä aloin ohjaamaan myös ryhmäliikuntatunteja.

Vuotta myöhemmin kädessäni on liikunnan ammattitutkinnon ja Urheiluopistojen personal trainerin paperit. Rankan vuoden kruunasi tulevaisuus Aplicolla. Minun on edelleen vaikea uskoa kuinka kaikki asiat vaan järjestyi. Aivan kuin joku olisi ohjannut koko tulevaisuuttani puolestani.

Tulevaisuudessa tahdon kouluttautua lisää niin ravitsemuksen kuin liikunnankin saralla. Lokakuussa työnkuvani saa taas lisää uusia tuulia, kun aloitan Aplicon Trainer teamissa Fustra personal trainerina. Tämä on ollut haaveenani siitä lähtien kun ensi kerran istuin Tiian kanssa alas juttelemaan liikunta-alasta ja odotan innolla tulevaa.

Haluan korostaa valmennuksissani syitä sille miksi ihminen syö niin kuin syö tai miksi hän ei liiku. Kun asioita lähdetään korjaamaan syvältä, ovat muutokset helpompi toteuttaa ja niistä tulee pysyviä. Ei talostakaan voi remontoida vain kattoa, jos todelliset ongelmien syyt ovat pohjarakenteissa. Tavoitteenani on saada ihmiset lopettamaan laihduttamisen ja sen sijaan opettaa heidät syömään riittävän hyvin, auttaa etsimään itselle mieluisan liikuntamuodon, opastaa arvostamaan itseään ja nauttimaan elämästä.


 

Jenni Siponen


044 513 3012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti