sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Terveysliikunta on kaikkien voimavara

Terveysliikuntaa on kaikki liikkuminen, jolla on myönteisiä vaikutuksia terveyteen. Tavoitteena ei ole niinkään suorituskyvyn parantaminen, vaan hyvän terveyskunnon saavuttaminen ja ylläpito. Terveysliikunnan tunnuspiirteitä ovat säännöllisyys, kohtuukuormitus ja jatkuvuus.

Hyvän terveyskunnon kanssa ihminen suoriutuu päivittäisistä toimistaan väsymättä liikaa. Hyvä terveyskunto pitää riskin sairastua moniin sairauksiin pienenä. Pienellä aktiivisuuden lisäämisellä on merkittäviä vaikutuksia päivittäiseen hyvinvointiisi.

 
 
 
Tässä muutamia vinkkejä sinun terveysliikunnan tueksi:

§  Liikuntaa tulisi harrastaa mieluiten päivittäin tai ainakin useimpina päivinä viikossa.

§  Liikkuminen tulisi olla yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään puoli tuntia kerralla esimerkiksi kävely töihin 10 min ja kävely takaisin kaupan kautta 20 min.

§  Tuki- ja liikuntaelinten vahvistamiseksi tulisi suorittaa venyttelyä, kuntojumppaa tai vaikka pallopelejä 1-2 kertaa viikossa.

§  Tasapainon harjoittamisen tärkeys korostuu iän myötä. Sitä voit harjoitella jumpassa, tanssimalla tai vaikka kävelemällä epätasaisessa maastossa.

§  Liikuntapiirakasta saat lisää vinkkejä oman viikkosi suunnitteluun. Lähde: UKK Instituutti/liikuntapiirakka

 
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplicon terveysliikunnat löydät lukujärjestyksestä ruskealla värillä. Näillä Maa-elementin tunneilla luot pohjan omalle terveydellesi. Nämä 30–45 minuutin perusjumpat ovat tarkoitettuja meille kaikille. Yhdistä tunnit sinulle sopivalla tavalla tai valitse vain yksi ja aloita terveellinen elämä tänään. Tunnit soivat vasta-alkajille tai kuntoliikkujille viikon palauttavaksi harjoitteluksi.

CMS Kuntojumppa 30 min on helppo ja kevyt jumppa, jossa jalat ei mene sekaisin kuvioista. CMS Lihaskunto 45 min on nimensä mukaan lihaskuntoharjoitus. Tunnilla käytetään painoja ja omaa kehonpainoa kuormana. Selkävaivat ja niska-hartiaseudun ongelmat ovat nykypäivänä erittäin yleisiä istumatyön ja vähäisen liikunnan vuoksi. Selkäkivut voivat vaikuttaa elämänlaatuun huonontavasti ja tähän tarpeeseen on luotu CMS Terveselkä-tunti 30 min. Kaikki meistä tarvitsevat myös venyttelyä ja lihashuoltoa, jota löytyy lukujärjestyksestämme nimellä CMS Venytellen Vetreäksi 30 min.

Maa-lajeja kuvaavat: Onnistuminen, terveys, ilo ja hyvää oloa meille kaikille.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Flunssa iskee ja liikkumaan tekee mieli

Tämän viikon blogissa haluamme jakaa ajatuksia terveydestä. Terveystalon Jaakko Halosen kirjoitus sisältää ajankohtaista asiaa monille meistä koskien liikuntaa ja flunssaa. Monien kevääseen on kuulunut pitkittyneitä nuhaneniä. Tässä erikoislääkärin näkökulmasta ajatuksia miten liikuntaan pitäisi suhtautua flunssan iskiessä. Toivotamme hyviä oivalluksia kirjoituksen parissa ja tapaamisiin terveenä klubilla.

Flunssan iskiessä ei usein malteta hidastaa tahtia ja antaa keholle sen tarvitsemaa lepoa. Monella on kiire palata takaisin töihin tai urheilemaan vaikka kotiin lepäämään jääminen olisi viisaampi valinta. Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan flunssan alkaessa voimakkailla oireilla levätään päivä tai pari, mutta heti pahimpien oireiden hellittäessä lähdetään uudelleen rehkimään.
– Ei ole mitenkään tavatonta, että virustaudit kestävät viikkokausia. Kun luonnollinen hoito eli lepo jää vähäiseksi, elimistölle ei anneta ollenkaan mahdollisuutta taltuttaa flunssavirusta itse. Silloin on tavallista infektioiden pitkittyminen, Halonen kertoo.
Omaa toipumista voi arvioida parhaiten yleisen voinnin kautta.
– Jos olo tuntuu väsyneeltä ja sairaalta eikä tee mieli liikkua, kannattaa levätä eikä rasittaa itseään fyysisesti. Jos oireet ovat lieviä ja olo energinen, voi hyvin käydä töissä ja touhuta jotakuinkin normaalisti.

 

Kolmen päivän flunssa, kolme lepopäivää

Urheilun voi aloittaa turvallisin mielin vasta, kun yleisoireita ei enää ole ja olo tuntuu terveeltä.
– Nyrkkisääntö on, että elimistöllä menee vähintään saman verran aikaa palautumiseen, kuin flunssa on kestänyt. Reippaammasta liikunnasta kannattaa pidättäytyä useampia päiviä ihan jo siksi, ettei siitä ole terveydelle mitään hyötyä. Liikkumisen aiheuttamia myönteisiä muutoksia elimistössä ei pääse syntymään toipilaana, Halonen selventää.
Oireiden pitkittymisen lisäksi liian aikainen liikkuminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa vakaviinkin jälkitauteihin. Flunssaviruksen aiheuttama hengitystieinfektio heikentää elimistön omaa puolustusjärjestelmää, jolloin bakteeritulehduksia pääsee syntymään helpommin. Tavallisimpia jälkitauteja ovat esimerkiksi korvatulehdus ja poskiontelotulehdus.
– Jälkitaudeista vaarallisimpia ovat sydänlihastulehdus ja alahengitystieinfektiot eli bakteerin aiheuttama keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume. Niistä toipuminen saattaa kestää kuukausiakin, vaikkei hengenvaaraa olisikaan. Sydänlihastulehdus voi johtaa jopa pysyvään sydänvikaan, Halonen varoittelee.

 

Flunssa vai influenssa?

Influenssan oireet ovat usein tavallista flunssaa voimakkaammat ja riski jälkitauteihin on suurempi. Influenssa voi kuitenkin esiintyä hyvinkin vähäoireisena. Halosen mukaan sairastuneen ei ole tärkeää tietää, onko kyseessä juuri influenssa vai tavallinen flunssa.
– Voimakasoireinen flunssa täytyy joka tapauksessa hoitaa samalla tavalla kuin influenssa. Molemmissa tapauksissa täytyy hakeutua lääkärin vastaanotolle, jos oireet ovat voimakkaat. Lieväoireisen taudin voi sairastaa kotona, Halonen sanoo.
Halosen mukaan paras suoja influenssaa vastaan on hyvä käsihygienia ja influenssarokote.
– Jos influenssa osuu kohdalle rajuilla oireilla, rokote varmasti maksaa vaivansa. Toisaalta ottamalla influenssarokotteen suojaa muitakin kuin itseään, sillä tautia liikkuu silloin vähemmän väestössä, Halonen toteaa.

 

Kolme faktaa flunssasta:

  • Flunssa on virusperäinen ylähengitystieinfektio, johon antibiootit eivät auta. Tavanomaisia oireita ovat nuhaisuus, kurkkukipu ja yskä. Muutaman päivän korkeasta kuumeesta ei tarvitse huolestua. Myös virusperäinen keuhkoputkentulehdus kuuluu tavanomaisesti flunssatautiin ja menee itsekseen ohi.
  • Tärkein hoito on riittävä lepo. Ainoa millä voi merkittävästi vaikuttaa flunssan etenemiseen ja oireisiin on lepo. Jonkinlaista näyttöä on myös siitä, että C-vitamiini ja sinkki isoina annoksina nautittuna voivat hieman lievittää flunssan oireita ja lyhentää sen kestoa.
  • Jos vointi muuttuu hyvin huonoksi, mene lääkäriin. Poikkeuksellinen väsymys, hengenahdistus tai rintapisto saattaa viitata vakavampaan infektioon, jolloin on syytä mennä lääkäriin. Myös voimakkaat kivut tai paineoireet on hyvä hoitaa eikä kärsiä turhaan.

 

Jaakko Halonen

Yleislääketieteen erikoislääkäri


Erikoisalat tai muut pätevyydet
Yleislääketiede
Yleislääkäri

Erityisosaaminen
- Ilmailulääkäri AME 1,- Urheilulääkäri,- Urheilijoiden terveyden- ja sairaanhoito
Toimipaikat
 
Terveystalo Jyväskylä
Väinönkatu 9
40100 Jyväskylä
Terveystalo Äänekoski
Torikatu 6, 1. krs
44100 Äänekoski


Lähde: https://www.terveystalo.com/fi/Ajankohtaista/Uutiset/

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kuoren alta Sari Heerman - Uusi hyvinvoinnin yhteistyökumppani Aplicoon


Aplicon hyvinvointikaaressa starttaa 15.3. yhteistyökumppanina uusi hyvinvoinnin ammattilainen ja ravitsemusvalmentaja Sari Heerman.

Sari on toiminut yrittäjänä hyvinvoinnin osa-alueilla jo vuodesta 2009. Ennen yrittäjyyttä hän on toiminut yritysmaailmassa henkilöstöhallinnon tehtävissä sekä esimiestehtävissä. Hän tulee jatkamaan Lohjalaisen Erja Siljamon työtä ja auttamaan lohjalaisia pudottamaan ja ennen kaikkea hallitsemaan painoa Cambridge-ohjelman kanssa.

Sari on koulutettu Cambridge-valmentaja 3,5 vuoden takaa. Hän on suorittanut myös ravitsemustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Valmennustaustaa tukee hänen pitkän työkokemuksen lisäksi ratkaisukeskeiset työnohjaajaopinnot sekä NLP-tausta. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista ja elämäntapamuutos vaatii usean eri osa-alueen osalta muutosta. Siksi Aplico on paikkana ihanteellinen, koska etenkin painonhallintavaiheessa on liikunnan lisääminen suotavaa ja Aplico on ehdottomasti paras vaihtoehto siihen. Sari odottaa jo innolla yhteistyötä Personal Trainereiden ja ohjaajien kanssa, jotta ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuuden ympyrä täydentyy.

Sarin mottona on tavoitesuuntautunut, mutta suvaitsevainen muutosohjaus eli askel kerrallaan myös muutosmatkasta nauttien. Painonpudotuksen alueella hän haluaa opastaa sallivaan asenteeseen ja pois musta-valkoisesta-ajattelusta, Nämä muutokset ovat aina elämätapamuutoksia, sillä kyse ei ole ”kuurista” tai lyhyestä projektista. Viralliset ravitsemussuositukset tukevat muutosta, jossa ei ole oikotietä onneen. Persoonana Sari on kannustava ja napakan empaattinen. Asiakaslähtöinen työskentelytapa on hänelle kunnia-asia. Erilaisuus on vahvuus ja hän haluaa löytää jokaisessa sen timantin, joka auttaa kohti tavoitteita ja unelmia.

Hän itse harrastaa itse luonnossa liikkumista sekä ”rogaa” (rogaining) puolisonsa kanssa pidempiä, jopa 24 tunnin kisoja, lähinnä rennolla otteella. Henkilökohtaisessa elämässä hän koutsaa omaa kestävyysurheilija-puolisoa erilaisissa ultrakisoissa ja sitä kautta hän on saanut kokemusta mielenhallinnan menetelmistä myös käytännössä.

Sari ottaa vastaan yksilöasiakkaita sopimuksen mukaan. Hän pitää painonhallintaryhmiä tiistaisin ja torstaisin, jolloin voit tavata hänet Aplicossa. Ajanvaraukset nettiajanvarauksen kautta https://cambridgeheerman.avoinna24.fi/reservation tai sähköpostilla sari.heerman@cambridgeohjelma.fi

 16.3. hän viettää avajaispäivää. Kello 12–15.30 hänellä on avoimet ovet, joten olet tervetullut tutustumaan. Silloin on luvassa avajaistarjouksia sekä arvontaa!

 Sarin vinkki sinulle:

”Keskity positiivisuuden kautta ruokiin, joita saat syödä eikä "kieltolistaan". Muista syödä päivittäin 1/2 kg kasviksia, jotka tuovat kylläisyyttä ja ovat kaikin puolin terveellisiä.”

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Parempaa stressinhallintaa ja tehokkuutta Mindfulnessin avulla

Onko arki kiireistä ja huomaat usein pysähtyväsi huomataksesi, että taas meni yksi viikko? Työelämä on nykyään hektistä ja vapaa-ajallakin halutaan olla tehokkaita. Aamulla mennään kiireessä töihin. Sitten suoritetaan työpäivä ja taas kello kaulassa haetaan lapsia hoidosta. Vauhdilla kaupan kautta kokkaamaan, jotta ehditään koko perheen voimin illan harrastuksiin. Kuulostaako tutulta? Tämä on monen arkea. Voisiko tästä kaikesta saada vielä enemmän irti, hallitsemalla omaa mieltä ja pysähtymällä hetkeen?

Mindfulness on hyväksyvää ja tietoista läsnäoloa. Se sulkee sisäänsä koko tämän hetken. Kun keskitymme elämään tässä hetkessä, syntyy uusia oivalluksia niin tulevasta kuin menneestäkin. Kiireessä tuntuu usein siltä, että emme ehdi olla läsnä juuri missään. Elämme joko menneessä tai tulevassa, jopa olettaen, että se on tehokasta. Toiset osaavat palata tähän rentoutuneeseen ja stressittömämpään olotilaan. Useimmat meistä kuitenkin tarvitsevat tukea ja apua, osataksemme nauttia täysillä tästä hetkestä.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon voima on hämmästyttävän vahva. Voimme rentoutua tähän hetkeen, sellaisena kuin se on. Yksinkertaista ja vaikuttavaa, sillä hyväksyvän läsnäolon kyky on meille kaikille luontaista.

Tekemällä säännöllisesti mindfulness harjoituksia, vaikutat itseesi positiivisesti. Saat voimia kestää stressaavia tilanteita ja kiirettä. Mielenhallintasi paranee ja jopa fyysiset vaivat saattavat helpottua. Elämääsi tulee tilaa kiireenkin keskelle, kun opit nauttimaan tässä ja nyt. Tästä voisi olla apua monille, jotka juoksevat oravanpyörässä. Myös kova ja tavoitteellinen fyysinen harjoittelu vie henkisiä voimavaroja. Mielenhallintaharjoituksilla voit edistää tavoitteesi saavuttamista vaikka kuntosalilla.
Mindfulness Based Stress Reduction ohjelman on kehittänyt amerikkalainen professori Jon Kabat-Zinn jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Se on saavuttanut sekä Amerikassa että myös Euroopassa suuren suosion, niin terveydenhoidon kuin työelämänkin parissa.

Leena Pennanen on Mindfulness -pioneeri Suomessa. Hän toi MBSR- ja MBCT-menetelmät Suomeen vuonna 2003, saatuaan hyviä kokemuksia menetelmien käytöstä Saksassa. Leena on kurssittanut Mindfulness-MBSR ja -MBCT -menetelmiin jo yli 1000 henkilöä, joista suuri osa on yritysten henkilöstöä sekä terveydenhuollon ammattilaisia.

Yksi näistä koulutetuista Mindfulness MBSR-ohjaajista on Sirpa Salmenoja. Sirpa aloittaa yhteistyössä Aplicon kanssa uuden kuntokeskusmaailmaan suunnitellun Mindfulness valmennusryhmän huhtikuussa. Kurssi kestää 8 viikkoa ja sen tavoitteena on löytää tehokasta stressinhallintaa, tunneälyä ja saavuttaa oma sisäinen tehokkuus.

Sirpa Salmenojan vinkki Sinulle:

”Tuo huomiosi asentoon, jossa nyt olet.”

”Mitä kehontuntemuksia tunnet, miellyttäviä, epämiellyttäviä?”

”Voitko hetken olla omassa kehossasi, aistia sitä ja hengitystäsi tässä hetkessä?”


Lue lisää Mindfulness kurssista: http://www.aplico.fi/fi/KURSSITARJONTA/valmennusryhmat