sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Mitä kehossasi tapahtuu, jos lopetat kuntoilun?

Vuoden alku on kuntoilun kulta-aikaa. Kuntokeskukset täyttyvät ja uuden vuoden lupauksia lähdetään lunastamaan kesäkunto kiikarissa. Harmillisen usein lähdetään liikenteeseen sata lasissa, kaikki tai ei mitään meiningillä. Monella innostus lopahtaa jo pitkälti ennen kesää, mutta erittäin usein nekin ihmiset, jotka saavat liikunnan osaksi arkea, tai jopa ne, joilla liikunta on aina kuulunut elämään, pistävät tiettyyn vuoden aikaan kuntoilun jäihin, koska on kesä...

On kesämökkiä, on puutarhaa, on omakotitaloa, on reissuja. Lista tutuista selityksistä on loputon. Jos asiaa on valmis katsomaan eri näkökulmasta, voisi selitysten sijasta ajatella, että ihanaa kun on kesä! Kelien puolesta voi kuntoilla missä vaan, on mahdollisesti lomaa, jolloin on paremmin aikaa kuntoiluun ja matkalaukkuun voi pakata juoksukengät tai treenikamppeet, jos on lähdössä lomamatkalle. On kerrankin aikaa itselleen.

Eikö olisikin ihanaa pitää saavuttamiaan terveysvaikutuksia ja tuloksia yllä läpi vuoden?

Voisi palata loman jälkeen töihin energisenä, kun on huolehtinut itsestään läpi kesän, eikä kuntoilua tarvitsisi aloittaa syksyllä taas nollasta. Jo pelkkä liikunnan aloitus pitkän tauon jälkeen voi olla monelle niin haastavaa, ettei uutta aloitusta koskaan tule. Tai sitten se kestää luvattoman pitkään.

Usein puhutaan liikunnan aloituksen tuomista terveyshyödyistä, jotka liikuntaa aloittava tunteekin kehossaan hyvin nopeasti, mutta mitä kehossasi tapahtuu kun lopetat liikunnan? Ne vaikutukset tunnet myöskin yllättävän nopeasti! Tässä muutama poiminta:
 
      Jo parissa viikossa kuntoilun lopettamisen jälkeen hapenottokykysi alkaa heikentyä. Arkiset asiat alkavat tuntumaan raskaammilta kuin aiemmin. Myös verenpaineessa ja verensokerissa saattaa jo havaita nousua.

      Viimeistään neljän viikon tauon jälkeen lihasvoimat alkavat hiipua.

      Kahdeksan viikon tauon jälkeen voi nähdä muutoksia kehonkoostumuksessa. Muutokset näkyvät vähentyneenä lihasmassana ja lisääntyneenä rasvamassa, sekä suurempana vyötärönympäryksenä.

      Vireystila ja jaksaminen ovat liikkumattomuuden vuoksi nopeasti alavireessä.

Pidetäänhän siis itsestämme ja terveydestämme huolta vuoden ympäri? Liikunnan määrä ei tarvitse olla samanlainen aina. Kun on virtaa ja aikaa liiku enemmän ja jos kesä menoineen meinaa haitata harrastamista niin liiku, mutta vähemmän. Näin ylläpidät terveyttäsi ja voit paremmin. Mieti, kuinka kiva on syksyllä jatkaa siitä mihin keväällä jäit, kuin aloittaa taas kerran alusta. Kun liikunta on mukana arjessa ja lomalla, todennäköisemmin syöt ja nukutkin paremmin. Näin kesästäkin tulee nautittua hyvällä omallatunnolla ja täysillä.

Nähdään klubilla, myös kesällä!


Kirjoittaja:

Jenni Siponen
Aplico Trainer Team
jenni.siponen@aplico.fi
www.aplico.fi